keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulua odotellessa!

Jouluun on vajaa kaksi viikkoa! Siivoukset on kesken ja osa lahjoista vielä hankkimatta. Minkäänlaista stressiä ei ole. Miksi pitäisi panikoida? Kaiken saa kumminkin ajoissa tehtyä.
Itselläni suurin huoli on aina lahjojen hankkiminen. Kaikille pitäisi saada jotain mieluista.
Tänä vuonna on asiat jostain syystä toisin. Tiedän mitä kullekkin hankkii ja antaa. Eipä tarvi kuin hakea ja paketoida.
Haluan myös paketoida lahjat aina itse. Se on minusta hauskaa. Lapsuudesta on jäänyt mieleen, kuinka kynttilän valossa lahjoja paketoitiin. Siinä oli aina jotain tunnelmallista ja lisäsi aaton odotuksen taikaa.
Tätä haluan jatkaa edelleen. Tosin nykyään lisänä on lasillinen punaviiniä.

Koiran kanssa pidämme pientä treenaus taukoa. Mitä nyt jotain pientä harjoitellaan ja lyhyitä aikoja. Sillain vähän kuin ohimennen. Alkuvuodesta olisi tarkoitus jälleen ruveta tositoimiin. Jos vaikka niitä tuloksia rupeaisi tulemaan....

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua. Muistakaa levätä ja nauttia pitkistä pyhistä!