keskiviikko 24. elokuuta 2016

L2L 7 JA KOETULOKSISTA

Seitsemän viikon yritys sitten loppui. Meinaan laihdutusyritys. Lopullinen tulos on varmaan aika sama kuin aloittaessa. Eihän sen näin pitänyt mennä. Tosi ei minun olisi pitänyt saada sitä sairauskohtaustakaan.

Kävin sitten viime perjantaina sairaalassa kuulemassa kontrollikokeiden tuloksia ja tutkimuksissa. Keuhkoembolian yhteydessä kun huomattiin syöpäarvon olevan koholla.

Sekasin tuntein ja melko hermostuneenakin menin sinne. Onneksi aikataulut pitivät ja pääsin sisälle silloin kun pitikin. Lääkäri rupesi ensimmäisenä puhumaan sellaisin sanoin, että sain sen käsityksen, että arvot ovat olleet siinä mallilla, että jotain on.
Tässä vaiheessa olin ihmeen rauhallinen ja ajattelin vaan itsekseni, että syöpä on ja nyt selvitellään missä ja miten paha.
Lääkäri tutki kunnolla ja totesi kumminkin, että munasarjat ja kohtu ovat täysin puhtaat ja terveen näköiset. Mitään polyyppejakaan ei löytynyt. Syöpäarvo oli kumminkin inasen noussut edellisestä. Mikä ei tietysti ole hyvä juttu. Tämä lääkäri päätti, että jäädän seurantalinjalle. Kontrolloidaan kokeet 3 kk:n välein. Seuraavaksi sitten mammografiaan.

Tutuille, kun ilmoittelin tuloksia, niin monet sanoivat, että hienoa, ei löytynyt mitään.

Itsellä oli kuitenkin koko perjantain vähän sekava olo, että miten minun pitäisi nyt suhtautua? Mitään ei löytynyt, ainakaan vielä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että SE arvo oli noussut edelleen. Olenko iloinen vai pelkäänkö? Edelleen elän siis epävarmuudessa.  Mutta näillä mennään.
Mites sitten se laihdutus? Täytyisi, täytyisi, kun vaan jaksaisi..... ottaa itseään niskasta kiinni ja tsempata.
Sen verran kuitenkin kivaa, että tiedän jo muutaman joululahjankin. Kahteen täytyy nähdä vähän vaivaa, mutta ovat jo hyvässä mallissa. Varsinkin nettiohjelöytööni -Karhusukkiin- olen tyytyväinen. Näitä olen jo ruvennut valmistamaankin. Sopivat hyvin yhteen villapaidan kanssa, jonka tein muutamia vuosia sitten miehelleni.

Miehelle tehty muutama vuosi sitten.
Novitan ohjeen mukaan.

Jos tänä vuonna saiskin joululahjat hoidettua ajoissa.

Ja lopuksi.

Eä hyvin- naura usein sivulta lainattu.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

L2L, VIIKOT 5 JA 6

Kuusi viikkoa takana. Viidennellä viikolla lähti melkein kilo lisää, mutta nyt en tiedä tämän hetkistä tilannetta.
Olen jälleen ollut töissä tämän viikon. Tosin tuli keskiviikkonakin lähdettyä saikulle, kun tämä lääkitys aiheuttaa aika hankalaa muutosta tiettynä aikana kuukaudesta.

Muutenkin tämä viikko ollut henkisesti raskaampi ja olenkin sortunut viikolla pariinkin karkkipussiin.
Perjantaina yllättäen minulle soitettiin, että aikaa (syöpä)tutkimuksiin on kiirehditty. Alunperin piti päästä vasta 19.9, mutta nyt tarjottiinkin aikaa jo ensi viikolle. Tosin silloin en pääse, kun vielä viikon verran on töitä jäljellä, enkä enempää halunnut olla sieltä pois. Siirrettiin sitten aikaa viikolla eteenpäin.
Täytyy kyllä myöntää, että välillä tulee hetkiä, jolloin pelottaa todella paljon. Kahden viikon päästä ollaan toivottavasti sitten viisaampia. Onneksi olen töissä, joten ainakin päivällä saa ajatuksia muualle. Jospa en ensi viikolla sortuisi herkkuihinkaan

.