maanantai 16. huhtikuuta 2018

MINIMUOTOISTA KASVATUSTA!

Vaikka olen ihan taitava käsistäni, oli se sitten käsitöitä, remontointia tai piirtämistä, niin viherpeukalon vikaa minussa ei ole.

Huonekasvit tuppaavat kuolemaan hyvin pian ja osittain myös kissojenkin takia niitä ei minulla ole.

Meillä on oma piha. (Asumme siis paritalossa). Vuosia olen haaveillut pihasta, jossa jokaisella olisi oma paikka ja hienoista kukkaistutuksista yms. Vuosien varrella on ollut muutama erilainen suihkulähde, jonka ympärillä on ollut erilaisia kasveja. Ne oli aikansa hienoja, mutta lopulta purin ne pois. Harmi, kun niistä ei ole säilynyt kuvia.

Vaikka on kumminkin jonkinlaista sisustussilmää talon sisällä, niin mielikuvitus ei todellakaan riitä mihinkään ulkotilojen sisustamiseen.

Tällä hetkellä onkin pihassa ainoastaan neljä mustaviinimarja-pensasta, jotka anoppi toi meille 16 vuotta sitten. Niille en ole tehnyt yhtään mitään ja silti ne tekee ihan mahdottoman hyvän sadon joka vuosi. Isoja marjoja ja paljon.
Kai niille joskus jotain pitäis tehdä, mutta en ole uskaltanut, etten vaan tapa niitä.

Piha on siis muuten ihan vaan nurmikolla. Mikä toisaalta on ihan hyvä. Siinä on ollut hyvä treenailla koiran kanssa ja siihen on ollut myös tilaa laittaa rallytoko-rataa ja harjoitella. Koiruskin tykkää kirmailla pihassa, kun tilaa on.

Nyt kumminkin tein tässä löydön. Lidlissä myytin pieniä minikasvihuoneita ja innostuin ostamaan pari. Ahomansikan ja tomaatin.

Saksan kaupan minikasvihuoneet.

Kaverini Marke asuu pientilalla ja he miehensä kanssa yrittävät olla mahdollisimman omavaraisia. Nytpähän pääsen kehumaan, että mäkin yritän kasvattaa edes jotain :)
Uusi haaste, kun pitää yrittää ihan siemenestä kasvattaa.

Minikasvarit oli todellakin pienet. Noin 15 x 16 cm. Omavaraisuutta pientäkin pienemmässä muodossa.
Paketeissa oli kaikki tarvittava. Mullat ja siemenet ja pakkausrasia oli sitten se kasvihuone.
Istuttaminen oli tietysti tosi helppoa ja ohjeet oli selkeät myös jatkoa varten, jos sattuisivat vaikka itämään.

Kaikki tarvittava mukana


Istutus tehty


Ei todellakaan koolla ole pilattu.

Nyt vaan pitäisi löytää kasvareille hyvä paikka, ettei kissa käy tekemässä omia multatöitään.

Sijoituspaikkaa vailla.

2 kommenttia:

  1. Onpas kivat ja kätevät kasvarit! Nyt vaan peukut pystyyn että kylvökset lähtevät hyvin kasvamaan! Ihanaa kevätpäivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sellaisen ihmeen näkee :)

      Poista