sunnuntai 26. elokuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 34/52

On ollut tosi kivoja ulkoilukelejä. Siis silloin kun ei sada. Joinakin aamuina on ollut pientä syksyn tuntua ilmassa, kun on lähtenyt koiran kanssa ulos. Vielä kumminkin vihertää ja "kesäkuukauttakin" muutama päivä jäljellä.


Tänään ollut mukavat 16 astetta lämmintä, eikä ole kuin kerran satanut tänään. Tuulikaan ei ole kauheasti puhaltanut.


sunnuntai 19. elokuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 33/52

Tänään on ollut mukava ulkoilla. Vaikka yöllä satoikin, niin päivän ajan on ollut kuivaa. Tuuli on käynyt ja koirankin kanssa taas nautittu pidemmästä kävelystä. Kotonakin olen ollut ahkera. Alekerran pikkuvessan päivitys on käynnissä ja tänään sain maalattua seinät. Jee, taas askel eteenpäin. Mutta palataas tän viikon kuviin. Lopussa on myös linkki erään toisen blogin kilpailuun!



Aurinko paistaa. Lämmintä on 21.2 astetta ja aika kova tuuli käy. Onneksi ei sada.



Tässä vielä linkki arvontana, johon itse löysin linkin kaverini blogista. Kannattaa kurkata ja osallistua.

Touhoosi blogi


sunnuntai 12. elokuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 32/52

No nyt on lämpötila laskenut jo reippaasti ja sataa sataa ropisee!
On todella kiva, kun ei tarvi enää hikoilla niissä kolmenkympin helteissä. Tuntuu, että jaksaakin paljon enemmän ja nukkuukin paremmin. Olen vihdoin aloittunut meidän alakerran pikkuvessan päivittämisen tähän päivään. Sinne tulee myös tapetti, koska on niin sanottu kuiva vessa. On muuten tosi vaikea löytää mieleistä tapettia.....Mutta tästä sitten paremmin lisää myöhemmin.
Tässä kumminkin tämän viikon kuvat.



Ihan kuin värit rupeais jo haalistumaan! Toivottavasti se on vaan pitkän kuivan ja lämpimän kauden  takia ja värit vielä palaisivat. Tänään lämpötila ei ole noussut korkeammalle kuin 16,3 astetta. Melkein koko päivän on satanut, mutta tuulta ei juurikaan ole ollut.



sunnuntai 5. elokuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 31/52

Nyt on jo paljon mukavamaa ilman suhteen ja energiaa riittää, vaikka edelleen on ollut 23 astetta lämmintä. Olen aamusta asti touhunnut. Olen saanut siivoiltua, maalailtua ja vielä ommeltuakin. :) Vähänkö olen tyytyväinen itseeni. Kyllä tällaiset ilmat on vaan itselle parhaimpia.

Viikolla oli rajujakin ukkoskuuroja ja luonto sai välillä vettä. Näkyy kyllä heti vihertymisenä.


Tänään ollut puolipilvistä. Lämpöä rapiat 23. Leppoisa tuuli käynyt. Upea ilma.