L2L, NELJÄS VIIKKO

Neljä viikkoa on takana. Kuten viikko sitten totesin, niin tämä projekti ei ole mennyt niinkuin olisi pitänyt.
Liikkuminen on siis jäänyt tosi vähälle. Olo rupeaa olemaan kumminkin normaali. Nyt vaan jännitetään saadaanko selville, mistä tämän keuhkoembolian sain. Vai selviääkö koskaan.
Joudun tämän takia syöpätutkimuksiin, koska otettu syöpäarvo oli koholla. Tämä tietysti stressaa mieltä, mitä ei saisi tapahtua silloin kun yrittää pudottaa painoa. Stressi kun saa oman elimistön tuottamaan kortisolia, jolloin laihduttaminen ei onnistu. (Näin minulle on lääkäri todennut).

Onneksi vaaka näytti puolitoista kiloa vähemmän. Eli tämä parin viikon paikallaan olo ei ole ainakaan painoa lisännyt. Tosin näin pieni pudotushan on vain nesteheittelyä, joten ei voi sanoa painon pudonneen. Sitten vasta, kun vaaka rupeaa näyttämään tuollaista viiden kilon pudotusta, niin uskon, että suunta on oikea.

Pääasia kuitenkin, että painoa ei ole tullut lisää. Uutena tietona minulle tuli, että nopea painonpudotus saattaa myös aiheuttaa veritulpan. Joten painoa pitäisi aina pudottaa maltilla, vaikka se kovin hidasta onkin.

Ei muuta kuin uuteen viikkoon ja eteenpäin.

Ja edelleen facesta poimittua.

L2L, KOLMAS VIIKKO

Mikähän siinä on, että aina tulee jotain silloin, kun on aloittanut laihdutusprojektin.

Nyt se iski sairauden muodossa heti alkuviikosta. Jouduin sairaalaan tiistaina molemmissa keuhkoissa olevien keuhkoveritulppien vuoksi.

Tämä sairastuminen muuttikin sitten paljon. En aluksi saanut liikkua ollenkaan ja nyt sitten liikutaan rauhallisesti omien voimien mukaan.
Lyhyt rauhallinenkin kävely vie voimat tosi helposti.
Ainoa millä tällä hetkellä voi painoa tai oikeammin sen nousua rajoittaa, on ruoka.

Eli nyt tämä kuuri sai toisenlaisen suunnan. Ja tällä hetkellä on tärkeintä saada itseni kuntoon. Tosin pää sanoa, että jatkoa ja omaa tulevaa terveyttä ajatellen olisi hyvä saada tuota painoa alaspäin.
Vaikka tämä sairastuminen ei johtunutkaan ylipainosta, niin toki se pistää ajattelemaan omaa terveyttään ylipäätään.

Nyt en tavoittele enää laihtumista sillä, että näyttäisin paremmalle ja vaatteet istuisivat paremmin päälle. Tai koska olisin silloin tyytyväisempi itseeni. Nyt täytyy ruveta löytämään hoikempaa minääni terveyden takia, jotta välttäisin ainakin ylipainosta koituvia sairauksia.

Jatkan siis uusin silmin tätä projektia, mutta erittäin pikkuhiljaa.....

DIY LAMPPU

Olen jo pitkään etsinyt sopivaa kattolamppua poikani entiseen huoneeseen.
Tästä huoneestahan olen pikkuhiljaa tehnyt itselleni ompelu/vierashuonetta.

Lopulta katselin netin ihmeellisestä ostosmaailmasta ja löysin sellaisen koottavan edullisen ja vielä turkoosin värisen varjostimen. Itse lampun johdonhan sain Ikeasta parilla eurolla.
Varjostimia oli tarjolla vaikka minkä väristä ja vielä kolmea eri kokoakin.
Eikä hintakaan ollut kuin kolmisen euroa kaikkinensa. Hintaa koko lampulle tuli n. 6 euroa.

Näistä paloista pitäisi syntyä varjostin.
Väri siis oikeasti turkoosi.

Parin viikon odottelun jälkeen paketti saapui. Se sisälsi 30 kpl samanlaista muovista kappaletta ja ohjepaperin jossa oli monta erimuotoista mallia, mitä niistä paloista sai aikaiseksi.

Aika erilaisia noista paloista saa.

Päädyin kuitenkin peruspyöreään malliin, johon meni kaikki palaset.

Itse en kuitenkaan päässyt varjostinta kokoamaan, koska mies sen halusi tehdä ja hyvä niin olikin.
Mulla olisi varmaan mennyt hermot. Ohjeet olivat olleet tosi huonot (mies osaa kyllä hyvin englantia) ja epäselvät. Kokoaminen oli  myös vaatinut kolmiulotteista hahmottamista, että sen sai menemään oikein.

Ihan kiva. Tässä ilman valoa.

Ja valon kanssa.

Joka tapauksessa lampusta tuli ihan kiva. Ainoa vaan, että nyt mun nykyiset verhot ja matto ei sovi siihen huoneeseen enää.....

L2L; TOINEN VIIKKO

Toinenkin viikko on nyt sitten takana.
Uskaltauduin viimeinkin puntarin päälle ja se näytti 1,5 kiloa enemmän kuin toivoin lähtöpainoni olevan. Sitä en sitten tiedä onko jotain lähtenyt, koska todellista lähtöpainoani en tiedä.

Tää viikko on ollut jotenkin haastava. Ei kumminkaan ruokailun suhteen. Se on sujunut yllättävän helposti. Vielä. Ei ole edes sitä rakastamaani suklaata tehnyt mieli.

Fyysinen puoli tässä on ollut se hankalampi. Ilmat ovat ensinnäkin olleet melko huonot pyöräillä työmatkat. On ollut kylmää ja sateista. Olenkin parina päivänä saanut kyydin töihin pojaltani.

Samoin tuo oikea polvi ei ole oikein tuosta pyöräilystä tykännyt. Niinä päivinä, kun nyt olen pyöräillyt, on iltaisin polvi vihoitellut ja särkenyt. Ei ole myöskään ollut kiva herätä yöllä polven särkyyn ja heräämisen jälkeen on vaikea löytää polvelle hyvää asentoa.
Ja jottei tuo polven oireilu olisi riittänyt, niin olen viikonlopun taistellut alkavaa flunssaa vastaan.
Ihan siis perussessiota: päänsärkyä, nenän tukkoisuutta, kurkkukipua ja aivastelua.

Mutta aina täytyy jotain positiivistakin löytää. Pyöräily on muuttunut kivemmaksi, kun ilmeisesti kunto jo vähän kasvanut. Jalat eivät enää ihan niin kipeät ole pyöräilystä, eikä takamuskaan ihan niin kovasti kipeenny . Joten positiivisin mielin lähdetään ensi viikkoon.

Tässä uusi kuva poimittuna facebookissa kiertävistä kuvista.

L2L , ENSIMMÄINEN VIIKKO TAKANA!

Nyt ollaan siinä pisteessä, että alkaa olemaan ensimmäinen viikko takana.

Mieli on hyvä ja positiivinen. Edelleenkään en ole vaa'an päälle noussut (koska en uskalla), mutta tiedän, että lähtöpaino on ollut enemmän kuin toivoin.
Tiedän sen siitä, että työtakki oli jotenkin kutistunut töissä. Tosin kävi kyllä mielessä epäily, että olisikohan pienempi työtakki eksynyt suurempien kaappiin, josta sen otin........? Meillä kun puhtaat vaatteet on koottain.

Maaliskuussa siis olin viimeksi töissä ja silloin takki meni vielä kiinni. Kiinni se meni nytkin, mutta sitten ei olis kannattanut paljoa hengittää, liikkumisesta puhumattakaan, ettei napit olisi ponnahtaneet auki.

Mutta takaisin tähän viikkoon. Jouduin siis turvautumaan pyöräkyytiin, jos työmaalle halusin. Matkaa suuntaansa tulee n. 6,2 km. En ole pyöräillyt pariin vuoteen, joten se on kyllä hyvin tuntunut tällä viikolla kropassa.
Maanantaina, kun pääsin vesisateessa kotiin, olin aivan poikki. Persus oli pyöränsatulasta kipeä, samoin kun jalatkin. Olin muutenkin niin väsynyt, että illalla ei paljoa tuo ruokakaan maittanut.

Töissähän syön kevyesti, ettei kauheasti rupea väsyttämään. Kahvin ja rahkan voimin sitä työpäivä mennään.

Tiistai olikin sitten tuskasta polkea työmatkat ja tehdä töitä. Olin niin kipeä. Työni on vielä kirjoittamista päätteellä koko päivän, joten se istuminenkin sattui koko kroppaan ihan kauheasti, vaikka yritin välillä taukojumppaa tehdä. Illalla ei edelleenkään ollut oikeastaan nälkä.

Keskiviikkona olikin jo hieman helpompaa, johtuiko sitten ottamastani kipulääkkeestä vai mistä.
Torstaina pummasin kyydin töihin pojaltani, koska oli luvattu sadetta koko päiväksi. Töistä poispäin sainkin sitten kyydin kotiin työkaveriltani. Onneksi, koska sitä vettä satoi tosi reippaasti.
Ja täytyy kyllä sanoa, että teki myös kropalle hyvää "lepopäivä".

Perjantaina olikin oikeastaan aika mukava pyöräillä töihin mennen tullen. En tiedä johtuiko perjantaista vai siitä, että kroppa rupeaa hivenen tottumaan.

Syöminen on mennyt kyllä aika pienellä arkipäivinä, koska sitä on vaan ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut tuota syömispuolta.

Veden juontiin vielä pitäisi panostaa, koska se on vaan niin vaikeaa. Iltaisin litran kannu vieressä ja sitä tyhjentänyt, että saisi tarvittavan vesimäärän vuorokaudessa alas.

Sitä tässä vaan olen ihmetellyt, että miksi oikean jalan nilkka kerää nestettä?

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ekaan viikkoon, vaikken puntarilla ole käynytkään. Ehkä sitten ensi viikolla....

Lopuksi kuva, jonka kopioin facebookista. Tämä hauska ja osuva kuva tulee siellä esiin aika ajoin ja mulla kyllä tuo hymyn huulille.