sunnuntai 1. lokakuuta 2017

PITKÄSTÄ AIKAA

Pitkästä aikaa tännekin päädyin kirjoittamaan. Kesä tuli ja meni. Vai tuliko sitä kesää oikeastaan. Ei ainakaan ilmat kovasti suosineet. Toisaalta ei se niin kauheasti harmittanut, kun kesä meni jälleen töissä. Juhannukselta töihin menin ja lopetin vasta elokuun lopulla. Työt kun loppuivat, alkoikin melkolailla syksyn tuntuiset ilmat.

Työvälineet


Tätä kelloa tulee töissä tuijoteltua
kerran jos toisenkin.

Entä sainko mitään aikaiseksi kesällä? Jos kudotut puuvillasukat lasketaan niin kyllä, mutta siihen se sitten jäikin. Kaikkea on mielessä mitä pitäisi ja olisi pitänyt tehdä, mutta jotenkin on vaan veto aina pois töiden jälkeen.
Tänä vuonna on tullut ajateltua paljon elämän yllätyksellisyyttä. Vuoden alussa meinasin menettää mieheni vaikealle bakteeritulehdukselle. Kesäkuussa läpiirissä oleva ihminen sai rintasyöpädiagnoosin. Sitä matkaa olen yrittänyt kulkea hänen kanssaan. Samaan aikaan kaverin sukulainen sai tiedon haimasyövästään ja pari kuukautta elinaikaa. Jotta tämä elämän tasapaino kuitenkin säilyisi, niin kesäkuussa kuulin myös, että ystäväni vartoo toista vauvaansa. Laskettu aika on vielä niin hienosti kuin Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivänä. Saas nähdä kuinka käy.
Kaverini sukulainen menehtyi noin kolme kuukautta sairastettuaan siihen haimasyöpään. Vain paria päivää aikaisemmin kuulin, että hyvästä ystävästäni/lapsuuden kaveristani on tulossa mummo.
Eli meneekö se sittenkin lopultakin niin, että jollain lailla elämä pysyy tasapainossa kumminkin....



Kesällä tuli myös sellainen ohjelma uusintana tv:stä kuin lomamatka 80-luvulle. Minullehan 80-luku on SE vuosikymmen, jolloin oli teini-iässä ja tulin myös täysi-ikäiseksi. Tuohon aikaan liittyy niin paljon muistoja. Pidin erityisesti kasarimuodista. Esim. housutkin istuivat mun kropalle tosi hyvin. Ja ne ihanat kirkkaat värit. Jotenkin sen ohjelmasarjan jälkeen tuli paljon muisteltua 80-lukua. Välillä vähän haikeenakin.
Onneksi muodissa etenkin, piipahtaa eri vuosikymmeniltä vaikutteita. Nyt on jälleen ollut paljon kirkkaita "neon" värejä. Eihän kaikkien vaatteiden täydy olla vain mustaa, harmaata ja valkoista.

Väriä elämään!


Tuli sitä kesällä käytyä Tallinnan risteilylläkin. Teemme yleensä hääpäivän aikoihin jonkinlaisen pienen reissun. Samanlaisen risteilyn teimme helmikuussa kavereitten kanssa. Silloin oli tullessa sen verran merenkäyntiä, että en pystynyt syömään, enkä poistumaan hytistä pahoinvoinnin takia. Hyvissä ajoin nyt rupesinkin katsomaan tuuliennusteita. Ja tietysti luvattiin aika kovaa tuulta ja just siltä suunnalta, kuin edelliselläkin kerralla, joten tiesin, että laiva tulisi keinumaan.

Matka kumminkin meni merenkäynnistä huolimatta ihan hyvin, koska olin varautunut pahoinvointilääkkeellä. Samoin aikataulujen suunnittelu oli hyvä idea. Eli söimme ja teimme ostokset aina kun laiva oli vielä satamassa tai lähellä sitä. Pahimman keinumisen ajan makoilin sängyllä. Näillä toimenpiteillä selvisinkin ilman pahoinvointia. Pahoinvointilääke siis auttoi. Ainoa miinus siitä lääkkeestä oli väsymys. Joten torkahteltua tuli niin laiva- kuin bussimatkankin aikana. Oli se silti kumminkin loppujen lopuksi kiva pikku irtiotto arjesta.

Laivalla syötyä.  Tällä kertaa ruoka pysyi myös sisällä.

Nyt sitten ruvetaan valmistautumaan pikkuhiljaa jouluun. Onneksi lahjaostot on jo hyvällä mallilla. Niin ja neuletakkikin pitää kutoa loppuun tässä syksyn mittaan.

Huomenna on myös hermostuttava tilanne kun vien koiran eläinlääkärille, että saatetaan rokotukset ajantasalle. Hermostuttavaa siitä tekee sen, että kysyn samalla mitä ovat muutamat patit, jotka ovat koiralle ilmestyneet. Toivottavasti ei mitään vakavaa kuitenkaan....

perjantai 19. toukokuuta 2017

VANHAN UUSIOKÄYTTÖÄ JA UUSI PERHEENJÄSEN

Minulla on aina ollut vähän paha tapa kerätä kaikkea, jos vaikka joskus sattuu tarvitsemaan.
Tästä tavasta olen yrittänyt päästä eroon välillä paremmalla ja välillä huonolla menestyksellä.

Kuitenkin yritän aina keksiä, jos joku esine ei enää vastaa käyttötarkoitustaan, että voiko sitä hyödyntää muualla tai ainakin osia siitä.

Näin kävi myös vanhan saunakiulun kohdalla. Mies on sitä mieltä, että meille ei mitään muovisia saunakiuluja tule, ei edes puista, jossa on se muovinen sisus, vaan pitää olla täyttä ja pelkästään puuta. (tosin nyt,kun saunaremppa on alkamassa, niin on ukko kattelut sellaista toisenlaista kiulua).

Eli vanha puinen kiulu ei enää kunnolla pitänyt vettä. Sitä olisi pitänyt turvottaa niin kauan ennen saunomista, että päätin hyödyntää sen muualla.
Mikä olisikaan sopivampaa kuin kesäkukille astia!

Maalasin spraymaalilla kevyesti ulkopinnan ja sisäpinnan yläosan valkoiseksi. Turkoosia himoitsin, mutta en siihen hätään sitä väriä löytänyt.

Spreijaamalla väriä pintaan.


Mielestäni astia on nyt kiva ja sopii hyvin tuohon pölkyn nokkaan. Taas sai yksi esine jatkoaikaa :)

Valmis asetelma.

Tätä mies on katsellut sillä silmällä,
kun remppa valmistuu. Tosin viininpunaisena.
Minulle käy väri kuin väri. 

Kolme viikkoa sitten menetimme rakkaan Romeo kissamme. Jotenkin siitä jäi niin iso tyhjiö, että oli päivän selvää hankkia uusi kissa. Pennun hankinta ei ollut ihan niin helppoa, koska tähän aikaan pentuja ei kertakaikkiaan ole saatavilla. Lopulta löytyi pentu Kisulta. (Kissojen suojelu ry.)
Näin meille sitten tuli 15 viikkoinen tyttöpentu Niki. Niki on kilpparin värinen. Ja saattaa tulla pitempikarvaisempi kuin sisaruksistaan. Tällä oli muihin sisaruksiin verrattuna jo pidempi turkki.

Viikon verran Niki on ollut meillä ja hyvin on lähtenyt yhteiselo käyntiin. Tyttö on erittäin rohkea, ihmisrakas, mutta ei kumminkaan aristele myöskään meidän koiraa ja toista kissaa. Arki on tietysti outoa jälleen pennun kanssa, mutta eipä ainakaan ole hiljaista.

Niki tyttö täynnä energiaa ja uteliaisuutta.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

RAKAS ROMEO ON POISSA.

Eipä olisi voinut tiistai-iltana aavistaa, miten vaikeat seuraavat päivät tulee olemaan.
Rakas kissamme sairastui nopeasti ja yrityksistä huolimatta oli pakko tehdä se vaikein päätös.


Romeo oli ja on elämäni kissa. Niin mahtava persoona, joka tiesi mitä halusi. Välillä rasittava, useimmiten rakastettava. Kissa, joka hyväksyi melkein kaiken. Romeo ei korviaan lotkauttanut, vaikka olisi tuonut hevosen sisälle. Romeo opetti minulle, että kissakin on persoona.
Kotiin ja sydämeen jäi iso tyhjä aukko.


ROMEO 29.8.2003-28.4.2017


maanantai 27. maaliskuuta 2017

BOLERON VIRKKAUSTA!

Aika on taas vierähtänyt huimaa vauhtia. Nyt ollaan jo maaliskuun lopulla. Kesä tulee nopeasti ja yleensä joka kevät virkkaankin jotain kesään. Tällä kertaa tein boleron. Ohje löytyy Novitan sivuilta. Oli muistaakseni kesän 2016 lehdessä. Hakusanalla virkattu bolero löytyy.

Lidlissä oli vuoden alussa lankoja myytävänä. Näitä lankapaketteja oli sitten jäänyt meidän Litukkaan ja ne oli laitettu alennukseen. Pakkauksessa oli kuusi lankakerää ja ohje hihattomaan hellepaitaan. Alunperin minun ei pitänyt mitään lankaa ostaa, mutta siniharmaa väri jotenkin houkutti ostamaan.
Jotenkin oli myös vimma pitkästä aikaa virkata jotain. Pakkauksen malli ei miellyttänyt, joten ryhdyin toteuttamaan Novitan ohjetta.

Lidlin langat ja ohje.


Malli olikin kiva ja nopea virkata. Kuvio oli mainittu simpukkakuvioksi. Virkkaus aloitettiin hihasta ja jatkettiin miehustaan. Kummatkin puolet tehtiin erikseen ja yhdistettiin takaa.

Simpukkakuvio.

Puolikas boleroa. Hihaan kudottu joustinneuletta.

Taitettu puolikas

Hihaan kudottiin joustinneuletta ja helma/ etureuna virkattiin vielä viimeistelemään bolero. Ohje oli luokiteltu keskivaikeaksi ja ensin ajattelin, että miksi. Löytyihän se syykin lopulta.
Etureunan ja helman ohje oli sellainen, että vähän aikaa piti päätä raapia, että tajusin miten se ohje meni.


Onnistuihan se lopulta ja bolerosta tulikin ihan hyvä. Oli myös aika nopea tehdä, joten ei kerinnyt tulla paniikkia, että kesä ehtii tulla ensin ja mennäkin ennenkuin bolero on valmis.

Valmis bolero edestä....

....ja takaa
Eikun kesää ja kesäilmoja odottelemaan. Niin ja lankaa meni se vajaa kuusi kerää á 50g/kerä eli paketillinen. Olin kuminkin ostanut kaksi pakettia, joten saattaa olla, että vielä sen helletopinkin valmistan.

tiistai 31. tammikuuta 2017

KUN AIKA PYSÄHTYI!

Elämä on arvaamatonta. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Saimme tämän vahvasti kokea mieheni kanssa joulun ja uuden vuoden aikaan. Oma turvallinen elämä saattaa muuttua hetkessä. Onneksi ihan näin ei käynyt lopullisesti.

Jouluviikolla mieheni sairastui flunssaan. Anginaakin epäiltiin ja todennäköisesti se sitä alunperin olikin. Tauti ei ottanut laantuakseen ja lopulta joulupäivän aamuna päädyttiin TAYS:in päivystykseen Acutaan. Mieheni joutui leikkaukseen joka ei ollutkaan kovin pieni. Seuraavana päivänä kumminkin teho-osaston kautta mieheni saatiin osastolle paranemaan. Tai niin me luulimme. Toipuminen alkoikin, kunnes muutaman päivän jälkeen tilanne menikin huonompaan suuntaan. Uusi leikkaus, joka piti olla melko pieni muuttuikin tilanteeksi, jossa olin lähellä menettää puolisoni.
Mieheni olikin saanut toisen, erittäin aggressiivisen bakteerin. Tilanne olikin kääntynyt päälaelleen. Toipuminen olikin muuttunut taisteluksi bakteeria vastaan ja hengissä pysymiseksi.
Onneksi Suomen Turussa, TYKS:ssä on ylipainehappihoitolaite, joka todennäköisesti pelasti mieheni hengen. Siellä mieheni viettikin teholla viikon verran.
Tällä hetkellä mieheni on jälleen terve ja kotona. Muistoksi jää n. 20 cm pitkä arpi korvan alta rintalastaan asti.

Silloin, kun mieheni meni toiseen leikkaukseen ja sen jälkeen kirurgi soitti tilanteen olevan vakava, aika todella pysähtyi. Vaikka sitä yritti olla positiivinen, silti siinä tilanteessä väkisinkin tuli mieleen, että mitä jos menettää sen rakkaan ihmisen, joka on kulkenut sun rinnalla yli 16 vuotta. Ihmisen, jonka kanssa olet jakanut arjen ilot ja surut. Jonka kanssa käyt pitkiä keskusteluja. Jonka kanssa naurat ja välillä myös itket. Ihmisen, joka on joka päivä siinä ja luotat siihen läsnäoloon. Yhtä-äkkiä et voikaan kertoa päivän tapahtumista tai kysyä mitä kaupasta tuodaan. Mitä syödään tänään tai katsellaan televisiosta.
Kun se rakas ihminen makaa teho-osastolla ja pidetään unessa niiden kaikkien letkujen keskellä, on jo yksistään kuin pieni kuolema. Kaikki muu ympärillä tapahtuva elämä menee menojaan, mutta itse elät vain hetkestä toiseen. Kirjaimellisesti. Päivän rytmittää puhelinsoitot monta kertaa päivässä teholle ja joka kerta toivot, että kuulet asioiden olevan hiukan paremmin. Pelkäät vastata puhelimeen, kun sulle päin soitetaan sairaalasta. Puhelin on kasvanut kiinni käteesi. Sitä haluaa olla heti tavoitettavissa, jos sairaalasta soitetaan. Öitä pelkää, kun on sopinut hoitohenkilökunnan kanssa, että soitetaan, jos tulee jotain. Ja niinkuin hoitaja suoraan ilmoitti, että jos puhelin yöllä soi, niin uutiset eivät ole positiivisia. Kaupassa kulkee zombina ja tajuaa vasta kotona, että sitä ruokaa osti jälleen vain elukoille, ei itselleen. Aamun tärkeimmät tiedot ja numerot ovat tulehdusarvot ja keuhkokuvat yms ja tietysti miehen vointi. Käynti miehen luona on päivän kohokohta, joka on samalla ihana, että kamala. On ihana nähdä toinen, vaikka hän ei välttämättä tiedosta läsnäoloasi ja käyntiäsi. Karmeaa on lähteä kotiin ja sulatella sitä missä kunnossa toisen näkee. Monet itkut tuli itkettyä sairaalakäynnin jälkeen.
Koska olen tottunut joka päivä mieheni kanssa vähintäänkin viestittelemään (jos hän on ollut vaikka ulkomailla keikkahommissa), keksin ratkaisun, joka oli myös itselle jonkinlaista terapiaa. Rupesin kirjoittamaan miehelleni kirjettä, johon kirjasin myös kaikki mitä minulle oli kerrottu ja arvot ja tunteeni. Näin sain edes jotenkin "viestiteltyä" miehelleni.

Kaikki päättyi onneksi hyvin. Uskon myös muuttuneeni jollain tavalla. Tavallisia arkisia asioita arvostaa ihan eri tavalla. Kaikki muu tuntuu jotenkin toisarvoiselta, kun rakas puoliso on jälleen sitä välillä "tylsääkin" arkea jakamassa. Eikä se arki ole tylsää. Me ollaan kuitenkin elossa, yhdessä.
Tiskikoneen hajoaminenkaan ei harmittanut yhtään. Sen voi korvata uudella. Miestäni ei voi.
Joten tervetuloa takaisin ihana arki ja aikakin voi taas kulkea eteenpäin.

                            "Ja suurinta on rakkaus"


torstai 15. joulukuuta 2016

....JA VIELÄ TOINENKIN

Eilen kirjoitin tekemästäni kauratyynystä ja siitä kuinka se jäi vaivaamaan onko liian iso/raskas lahjan saajalle.

Yöllä sitten mietin, että mitä sille voisi tehdä. Aamulla sitten päätin kokeilla keinoa, johon olin pohtimisen tuloksena päässyt.

Olin sisuspussin aiemmin jo ommellut neljään osaan.
Nyt sitten lisäsin "osastoja" ja näin ollen pystyin myös vähentämään kaurojen määrää.
Lopputulos oli paljon parempi.

Eilen myös väläytin pinkkiä retrokangasta, jonka sain. Tänään sille tuli käyttöä. Päätin meinaan tehdä myös toisen kauratyynyn. Nyt tosin ihan suorakaiteen muotoisen. Tosin sekin irroitettavalla päällisellä. Nyt voi sitten tytär valita, kumman haluaa antaa mummollensa.

Ompelin siis n. 60 cm pitkän ja n 16 cm korkean pussin. Jaoin sen neljään osaan niin, että väliompeleet jäivät pari senttiä kummastakin reunasta vajaaksi. Näin täyttö onnistui ja kauroja voi siirrelläkin vähän tarpeen mukaan.

Tämä olikin nopea tehdä ja sain käytettyä loputkin kaurat. Tähän pienempään meni kauraa n. kilon verran.

Täytetty tyyny, neliosainen
Valmiina käyttöön.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

KAURATYYNY

Kylläpä aika on taas vierähtänyt ihan huomaamatta.
Jouluksi olen paljon itse tehnyt, vaikka en ole saanut aikaiseksi niitä tänne laittaakkaan.
Olen kutonut villasukkia ja ommellut mm.

Tässä yksi joululahjaksi tarkoitetusta ompeluksesta.
Lahjan saa tyttäreni toivomuksesta hänen toinen mummunsa. Olin antanut kyseiselle ihmiselle tällaisen kauratyynyn aiemminkin. Melkein 20 vuotta sitten. Olin ostanut sen joltain entiseltä työkaverilta, joka niitä valmisti.
Tämä lasteni mummo onkin käyttänyt tyynyä tosi ahkerasti eli joka ilta. Nykyinen tyyny on kuulemma siinä kuosissa, että päälikangas on puhki ja muutenkin tyyny on parhaat päivänsä nähnyt. (mikään muu kauratyyny ei kelpaa)

Tyttäreni sitten tässä kysyikin, että vieläkö mulla on kaava tallessa ja voisinko auttaa häntä tekemään mummolle uuden (tarkoittaa käytännössä, että voisinko hänelle tehdä sellaisen).

En tosiaan ollut tällaista tehnyt, mutta lupasin netistä ohjetta katsoa.
Löysinkin ihan kivan, vähän pyöristetyn mallin EILEN TEIN-blogista. Täältä sain vähän mallia ja mittoja omaani.

Halusin myös irtopäällisen tehdä, jotta sitä voidaan aina tarvittaessa pestä.
Piirsin kaavan ja leikkasin sisuspussin puuvillakangaasta. Tikkasin vielä reunat, ettei kaura tule saumoista läpi. Keskelle ompelin sekä pituus- , että pystysuunnassa ompeleet jakamaan tyyny neljään osaan.

Kaavanmallia
Siäpussin ompelua.
Tikattu sauma on vahvempi.


Täytin tyynyn kannun avulla kuoritulla kauralla.

Puntari ja mittakannu hyvänä apuna.
Tyyny vielä kahdessa osassa.


Tämän jälkeen ompelin päällisen pellavatyyppisestä kankaasta. Tein siihen samanlaisen käänteen, kun on tyynynliinoissa, että kaurapussi pysyy sisällä.

Kiinnitysnauhat.
Päälipussi.


Ohjeissa kehoitettiin käyttämään puuvillalankaa, koska polyesteri saattaa syttyä mikrossa.
Minun oli kumminkin pakko saumata päälikankaan reunat, koska ne  olivat muuten kovin rispaantuvat. Saumurilankana minulla oli vain polyesterilankaa. Joten testasin ahkerasti mikrossa, että miten lanka käyttäytyy. Ei ollut mitään ongelmia.

Tyynyyn meni kauraa n. 2 kg, koska tyynykin on aika iso ja kaarevan mallinen. Nyt jäinkin miettimään, että tuliko siitä liian painava, koska tyynyn saajalla on jo ikää ja hän on todella pienikokoinen. Täytyy vielä miettiä, että meneekö tyyny vielä uusiksi ja pienemmäksi suorakaiteen muotoiseksi......

Valmis kauratyyny.
Sain tällaista ihanan väristä retrotyylistä
kangasta anopilta. Mitähän tästä tekisi?