torstai 8. syyskuuta 2016

RUOKAILURYHMÄN UUSI ILME

Olemme jo pitkään uudistaneet kotia ja huonekaluja mahdollisimman edullisesti. Olemme paljon tehneet kirpparilöytöjä ja tuunanneet niitä tai muuten vaan uudistettu vanhoja huonekaluja.

Meillä on ruokailuryhmä, joka on ollut meillä jo ainakin kymmenen vuotta. Olemme kovasti pitäneet pöydän ja tuolien mallista. Tuolit ovat sirot ja tosi hyvät istua. Pöytä ja tuolit ovat myös ehjät, joten miksi pitäisi hankkia uudet, jos voi jotain tehdä niille itse.

Ihan kiva ryhmä oli ennenkin. Väri vaan kyllästytti.

Tähän tarjoutui edullinen mahdollisuus, kun kaverini oli myymässä maaleja, joihin ei ollut enää tarvetta oman projektinsa tiimoilta. Sainkin muutamalla eurolla melkein täydet purkit pohjamaalia, kalustemaalia ja lakkaa.

Edullinen maalisetti.

Vihdoin tuli sellaiset ilmat, että maalamisen saattoi tehdä ulkona. Ja iski sopivasti inspiraatiokin.

Tuolit riisuttuna.

Uusi ilme alkaa näkyä.

Eurokankaan kautta piti kumminkin käydä, että sain uudet kankaat istuimiin. Kankaaksi ostin tummanharmaata sisustuskangasta. Pöydän pintaan päätettiin laittaa puukuvioinen fiksi ihan kokeiltavaksi. Jos se ei kestä, niin sitten pintaan laitetaan laminaatti tai jotain muuta.

Vanha kangas on jo irroitettu pehmusteesta.

Uusi kangas on tumman harmaa
vaikka ei kuvasta käy kovin
hyvin ilmi.

Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan hullun hommaa ruveta maalaamaan tuoleja. Ensimmäisen tuolin selkänojan pinnoja ja niiden välejä pohjamaalilla maalatessa kirosin jo itseäni ja tulevaa projektia. Aikaa neljän tuolin ja pöydän maalaamiseen meni monta tuntia kerralla. Projektiin meni päiviä neljä.
Maalikerrosten, kun piti antaa kuivua vähintään 16 tuntia ennen seuraavan kerroksen maalaamista.
Lopulta kuitenkin saimme projketin loppuun ja ollaan ihan tyytyväisiä. Pieni keittiö näyttää nyt paljon isommalle ja vanha ruskea pöytäryhmä vähän raikkaammalle. Tosin nyt keittiöön tarvitaan jotain väriä, joten eiköhän verho mene uusiksi.....

Pöydän pinta fiksattuna.
Uudistettu raikkaampi  ilme.