sunnuntai 30. joulukuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 52/52

Viimeistä kuvaparia viedään. Äkkiä se vuosi lopulta meni. Elämä on pysynyt samanlaisena, mutta toisaalta on myös tapahtunut isoja muutoksia. Mies aloitti vuoden alusta opiskelemaan työn ohessa insinööriksi ja tuli vaihtaneeksi työpaikkaakin kesällä. Itse olen saanut olla jo puoli vuotta yhteenmenoon töissä, vaikka määräaikaista työtä teenkin edelleen.
Äitini kunto romahti alkuvuodesta ja monta kuukautta päiväni täyttyikin häntä ja hänen asioita hoitaessa. Onneksi hän on jo parempi ja pärjää yksikseenkin, jotta pystyn töissä käymään.
Vuoteen on myös mahtunut pari matkaakin. Alkukesästä Dublinissa ja joulukuun alussa Gdanskissa joulutorilla. Tulipa sitä käytyä pienellä risteilylläkin alkusyksystä.
Käsitöiden tekeminen on jäänyt vähemmälle tänä vuonna, mutta kun sitä aikaa ei vaan ole ollut. Kummasti tuo työssäkäynti verottaa tuota vapaa-ajan puuhastelua. On sitä tullut kumminkin vähän remontoituakin. Suurimman muutoksen koki meidän alakerran pikkuvessa. Paljon on silti vielä käsitöitä ja remppajuttuja suunnitteillakin, mutta uusi vuosihan on vasta alkamassa. Vuoden vaihtuessa sitä ikään kuin aloittaa aina taulun maalaamisen uudelta kankaalta. Kaikki on vielä avoimena ja kangas vailla värejä.
Ilmojen suhteen on parhaiten jäänyt mieleen todella lämmin kesä. En muista, koska olisi ollut viimeksi niin kuuma ja pitkä hellejakso.
Nyt kumminkin vielä viimeiset haastekuvat. Vuosi ja ympyrä sulkeutuu. Lunta on vaan paljon vähemmän kuin vuosi sitten. Tammikuun ekana olin kirjoittanut, että lunta n 30 cm. Nyt taitaa olla kymmenesosa siitä.


Tänään ollut vain -2 astetta pakkasta. Lunta ei juurikaan ole. Tänään ei ole tuuli käynyt, joten ulkoilusää ollut kiva.



Huomenna on vuoden viimeinen (työ)päivä. Vuoden vaihtuminen vietetään ihan kotosalla ja ainakin poika on luvannut tulla käymään. Uusi kalenteri on korkattu ja odottaa vain täyttämistä.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja toivon kaikille oikein hyvää uutta vuotta. Tuokoon se tulleessaan kaikkea kivaa ja uutta. Toteutukoon toiveet ja haaveet. Löytäköön kukin itsestään uusia puolia ja vahvuuksia kaikkeen mitä vuosi tuo tullessaan. Ensi vuonna tavataan taas!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 51/52

Nyt ei tarvitse enää jännittää. Saatiin valkea joulu! Kyllähän tuo valkea maa vaan tuo sitä omaa joulun tunnelmaa. Nyt on jouluhäsääminen ohi ja voidaan ruveta nauttimaan itse joulusta, hyvästä ruuasta ja seurasta. Ja tietysti ennen kaikkea rauhasta. Voi myös iloita siitä, että päivät rupesivat jälleen pitenemään.


Tänään on ollut pakkasta -9 ja iltaa kohden vain kiristynyt. Nyt seitsemän aikaan illalla mittari näyttää huimaa -16 astetta. Ei sitä näin kylmään ole tottunutkaan. Tuuli ei onneksi. käy. Lunta on muutama sentti ja maa on reilusti valkea.


Huomenna on siis jouluaatto ja haen äitini meille syömään ja viettämään joulua. Poika ja tytär tulevat kanssa jossain vaiheessa. Joten lähimmäiset on koolla. Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille, Nauttikaa pitkistä pyhistä!

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 50/52

Näin nämä viikot on huvenneet. Nyt on jo kolmanneksi viimeiset kuvat menossa. Joulu on jo ihan yhden harppauksen päässä. Varsinkin jos vertaa tähän viikkoon, joka meni todella nopeasti. Keskiviikkona elin vasta tiistaita ja perjantainakin sai muistutella itseään, että on jo tosiaan perjantai.
Kaippa se johtuu siitä, että pitäisi tehdä niin paljon vielä ennen joulua kaikkea.

Lunta ei ole oikeastaan vieläkään maassa, mutta on ollut ihanan kuivaa. Voihan sitä justiinsa sanoa, että maa on valkoinen.


Mittari on pysynyt jo pari päivää -7 asteessa. Tuulta ei oikeastaan ole ja kuivaa ollut. Ei ole autonkaan ikkunat menneet jäähän yön aikana.


Valkeaa joulua odotellessa. Hyvää alkavaa viikkoa. Toivottavasti muilla se ei ole niin kiireinen kuin mulla.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 49/52

Pikkuhiljaa vuosi lähenee loppuaan ja joulukin on jo ihan oven takana. Ilmasta sitä ei kyllä oikein huomaa. Tosi nuhrunen ilma ollut tänään ja todella liukasta. Kävin tänään kaksi kertaa paikallisella Tokmannilla ja se kaupan edusta oli ihan jäässä. Hyvä kun kauppaan pääsi.

Piti käydä kaksi kertaa, kun tarvin muutaman jutun ja seiska veikka lankaa. Fiksuna aattelin, että ostan sitten langan vastapäisestä Prismasta, koska siellä oli asiakasomistajapäivät ja saisin alennusta. No tietysti mun tuurilla just se väri oli Prismasta loppu mitä tarvitsin ja piti sitten uudelleen liukastella Tokmannille. Onneksi sieltä oikea väri löytyi. Miehelle pitää siis kutoa tietynlaiset sukat. (näistä toivottavasti myöhemmin enemmän). Jotenkin vaan noi sukat ei halua tulla tehdyksi. Kun nyt sitten sain langan, niin en sitten enää löytänytkään sukkapuikkojani mistään. Vaikka mulla on niitä muutamat.
Onneksi anoppi asuu reilun kilometrin päässä, niin sain sitten koiralenkillä liukastella sinne hakemaan puikkoja.

Tässä tämän viikon harmaat kuvat.


Plussalla ollaan pari astetta ja vettä satanut. Se onkin vienyt kaiken lumen ja hiekan tuosta jään pinnalta, mitä on esim. jalkakäytävillä. Liukasta on kävellä.


Eipä tuo kauhean jouluiselta näytä, mutta ihmisen sisältähän se joulumieli tulee eikä ulkoa, vaikka toki lumimaisema kuuluu jouluun. Kannattaa kulkea varovasti.

perjantai 7. joulukuuta 2018

PIENI LOMAMATKA GDANSKIN JOULUTORILLE

Pidin alkuviikosta muutaman päivän lomaa ja irtiotto tehtiinkin Gdanskin joulutorille. On kiva nähdä noita upeita joulutoreja muuallakin kuin Tampereella. Usein euroopassa panostetaan niihin ihan eri tavalla kuin täällä. En tarkoita, että esim. Tampereella olisi huono joulutori, mutta monessa muussa paikkaa ne järjestetäänkin jossain vanhassa kaupunginosassa, joissa jo pelkät rakennukset tuovat sitä omaa tunnelmaansa. Mielestäni Tampereen joulutori olisi tunnelmallisempi tallipihalla, joka ei todellakaan ole kaukana ihan ydinkeskustasta. Ainoastaan muutama korttelinväli. Kyllähän toki Tampereen tallipihallakin jotain joulujuttua järjestetään, mutta se ei ole virallinen joulutori.

Portti joulutorille.

Nyt kumminkin lähdimme katsastamaan Gdanskin joulutoria. Olemme joskus käyneet siellä kesäaikaan ja tykästyimme paikan kokoon ja hintatasoon. Eikä lentoaikakaan ollut hullumpi. Lähdimme Turun kentältä ja lento kesti vaivaiset tunti ja kymmenen minuuttia.

Eihän siellä tietystikkään lunta ollut ja lämpöäkin luvattiin kahdeksaa astetta parille päivälle. Maanantaina torilla sateessa kävellessä tuli vähän samanlainen fiilis, kuin brittiläisessä komediasarjassa Huonosti käyttäytyvät miehet. Ja nimenomaan siinä joulujaksossa. Siinä nämä herrat Gary ja Tony kulkevat pienessä huppelissa kaatosateessa joulutorilla, joka on jo menossa kiinni.

Me ei tosin oltu huppelissa, eikä tori ollut menossa kiinni. Onneksi sade ei kovin kauaa kestänytkään. Lämmintä alkoholipitoista juomaa sieltä kyllä sai ja kuuman juoman kanssa sai kierrellä siellä ihan joka paikassa. Yhdestä isommasta paikasta sai glühweinia, joka on vähän kuin terästettyä glögiä.
Tosin puolassa on suositumpaa kuuma omenaviini vaalealla rommilla. Eikä ollut sekään pahaa.

Kuumaa juotavaa lämmittimen alla.


Se minkä pistin merkille keskustassa, että joka puolella oli koristeltu kivasti valoilla puita, lyhtypylväitä, siltoja yms. Valoja oli käytetty todella kauniisti ja niitä oli paljon. Näin pimeimpänä aikana ne tekikin vaikutuksen ja tulikin melkein vain niitä kuvattua.

Lyhtypylväs saanut valot verhokseen.

Yksi kuusista.




Torilla oli myös muutama valokoriste, joihin sai itsekin mennä. Löytyi sieltä myös karuselli ja tietysti syötävää ja juotavaa. Se mitä ehkä kaipailin lisää sinne, niin enemmän myyntikojuja.

Kehyksien sisään sai mennä ja ottaa kuvia.

Myös vaunuihin sai mennä istuskelemaan.




Hintataso oli tosin noussut edellisestä käynnistä, josta on kulunut varmaan seitsemän vuotta ainakin.
Syöminen oli kuitenkin edullisempaa kuin Suomessa. Kaksi ihmistä söi ruokineen ja juomineen (olut ja viini) 25 eurolla.

Ihanasti valaistu silta ulkoa päin.

Sama silta sisältä päin. Tuli ihan valaistunut
olo, kun tämän läpi käveli.

Myös kauppakeskuksissa panostettiin koristeluun.
Tämäkin koriste oli ainakin viisi metriä korkea.

Koristelua Forumin tapaan.

Kaiken kaikkiaan matka oli jälleen kiva irtiotto arjesta, mutta kyllä se vaan on ihana tulla aina kotiin ja kotosuomeen, Oikein hyvää joulun odotusta!

lauantai 1. joulukuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 48/52

Se olis sitten joulukuu. Kolme viikkoa enää jouluun ja tänään tuli laitettua joulukoristeet paikoilleen sisällekin. Kyllä se vaan mukavasti tuo joulufiilistä kun koristeet on paikoillaan ja kynttilät ovat palamassa. Ulkona on ollut viime päivät ihanan kuivaa, mutta eilen oli kyllä niin harmaa päivä, ettei päivä valjennut ollenkaan. Mutta hei se ei ole kuin kolme viikkoa, kun päivät alkaa pitenemään. Ulkona ei ole tietoakaan tällä hetkellä vaaleudesta, vaan tummat sävyt ovat palanneet ympäristöön.


Näin 1. päivänä joulukuuta lämpö on ollut nollassa. Kylmä tuuli on käynyt jo muutaman päivän. Maa on jäässä ja pikkuteillä on tosi liukasta. Tänään on aurinkokin pilkahtanut.


Saas nähdä saadaanko valkoista joulua. Hyvää joulun odotusta.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 47/52

Pikkuhiljaa luonto rupeaa muuttumaan vaaleampaan suuntaan, ainakin hetkeksi. Lunta tosin ei ole täällä tullut, mutta maa on ollut valkoisessa kuurassa pari päivää. Samoin kuin puiden oksat.
Tiet se on myös tehnyt liukkaiksi. Nollan hujakoilla ilmat ovat olleet ja on ollut niin ihanaa, kun ei ole kuraista. Nyt tosin tulee hiekan sijasta soraa sisälle. Meillä kun on hiekkapiha ja muuallakin kuljen paljon hiekalla, niin niitä pieniä kiviä tarttuu kenkiin ja kun tulet sisälle, niin sulavat irti. Tuulikaapissa onkin vähän väliä kasa sellaista pientä kiveä.


Ihana auringonpaiste. Kuuraa ja asteita 0. Raikasta, kirpeää ilmaa.



Marraskuu lähenee loppuaan ja joulua jo odotellaan ja sitä pientä lomaa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 46/52

Viikko on taasen vierähtänyt. Tuntuu, että varsinkin tämä loppuvuosi on saanut siivet alleen ja aika menee ihan älyttömän nopeasti. Joulukin on ihan kohta, siis todellakin kohta.
Toki ennen sitä on jotain muutakin kivaa tiedossakin. Ennen joulua aijomme käydä vielä tutustumassa Gdanskin joulutoriin.
Olemme olleet siellä muutamia vuosia sitten kesäaikaan ja on aivan idyllinen, kaunis paikka. Ja mikä parasta, edullinen! Kerron sitten reissusta, kun se on tehty. Täytyy vaan toivoa ettei tule mitään sairastumista yms, että matka peruuntuisi.

Nyt on ollut kovin harmaata ja onkin ollut aivan ihanaa, kun muutamana päivänä on aurinko paistanut. Kyllä se vaan sellaista ylellisyyttä on tuntunut tässä kuussa olevan.


Tänään on siis aurinko paistanut. On myös ollut ihanan kuivaa. Tuuli tosin kävi kylmästi ja piti kaivaakin jo korvienkin suojaksi sellaiset korvaläpykät. 3 astetta on ollut lämmintä.


Aurinko ihan häikäisi paistaessaan. Ei pidä valittaa. Kyllähän sitä vaan on niin kiva pitkästä aikaa nähdä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 45/52

Tänään vietetään isäinpäivää marraskuulle tyypillisessä säässä. Tosin meillä juhlitaan myös meidän ihanan koirulin 10-vuotis syntymäpäivää.

Ilma on tosiaan suttuinen ja hämärä. Ulkona tuntuu olevan jatkuva pimeys. Onneksi ne säätiedotuksessa lupasivat, että ensi viikolla joku päivä saattaa aurinko jopa hetkellisesti näyttäytyä.

Itse yritän ajatella, että kuukauden ja 10 päivän päästä alkaa päivät taas pitenemään. Minulle kun on noi aamuherätykset näin pimeällä kovin vaikeita.


Tänä aamuna heräsin sateen ropinaan, mutta onneksi se on päivän mittaan lakannut. Lämpötila on ollut 3 astetta, mutta ei ole tuuli käynyt. Ilma on harmaa ja kostea. Nyt kaipaa sitä aurinkoa mistä kesällä saimme nauttia pitkään.




Tässä meidän kymmenen vuotias Fedomme! Aika on kulunut todella äkkiä ja toivottavasti tämän töhöttäjän saa pitää vielä pitkään.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 44/52

Viikko vierähtänyt ja ollaan päästy marraskuun alkuun. Eilen täytin vuosia, mutta eihän niitä tule sen kummemmin juhlittua enää tässä iässä. Katsotaan sitten asiaa parin vuoden päästä, kun tulee pyöreitä täyteen.
Kelit ovat olleet tyypillistä harmaata ja pimeää marraskuun keliä. Tietysti sateet kuuluu myös asiaan. Nyt olisi kiva vaipua talviunille ja herätä sitten keväällä. Tosin sitten missaisi joulun, joten ei ehkä sittenkään.
Tätä vuotta on enää jäljellä 8 viikkoa ja se aika tulee menemään nopeasti. Seitsemän viikkoa jouluun. Apua! Ettei vaan rupeis joulustressi pukkaan päälle.


Luonto muuttuu koko ajan vaan alastomammaksi. Päivä ei oikein tunnu valkenevan. Toisaalta ihana kulkea myös pimeässä. Vähän kuin varkain.... Tänään on ollut 5 astetta lämmintä. Sää on sellainen nuhjuinen ja kostea. Tuuli ei ole onneksi käynyt.


Huomenna aloitetaan taas uusi viikko. Joten hyvää alkavaa viikkoa! Muistakaa heijastimet, kun liikutte.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 43/52

Hurr! Tänään on tuntunut niin kylmältä! Melkein nollassa ollaan oltu ja aamupäivällä oli tietkin jäässä paikka paikoin, kun äidille ajelin. Onneksi mies jo keskiviikkona vaihtoi mulle talvirenkaat alle. Tosin nythän ne lupaili tänne ensi viikolle 10 asteen päivälämpötiloja ja yölläkin viisi astetta. Eipähän tarvi raapia aamuisin jäitä auton ikkunoista. Puut ja pensaat rupeavat olemaan paljaana joka puolella. Sainpas minäkin siivottua terassin ja kuistin talvikuntoon ja pyörät varastoon, joten senkin puolesta se talvi voi tulla.
Tämän viikon kuvat, olkaa hyvä.

Musta möykky on koirus, joka sattui
saamaan hepulijuoksun samaan aikaan,
joten siitä ei paljoa erota miten päin on.

Aurinko on tänään paistanut, mutta kylmä tuuli välillä käynyt. Talven tuntua ollut ilmassa ja lämpömittarikin näyttänyt vain yhtä plusastetta.


Vähän onnistui tulemaan varjoinen kuva, mutta toivottavasti jotain selvää saa.
Lämmintä viikkoa kaikille!

maanantai 22. lokakuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 42/52

Sorry, nyt tulee päivän myöhässä tämän viikon kuvat, siis viikon 42 kuvat, mutta unohdin totaalisesti eilen tän tehdä, vaikka kuvat otinkin oikeana päivänä. Syksy on taas edennyt harppauksen eteenpäin ja nyt ne jo uhkailee, että viikon sisään tulisi jo luntakin. Ulkoilukelit ovat kumminkin olleet ihania. Siis silloin, kun ei sada. Kai se vaan on uskottava, että se talvi tulee. Mutta hei! Kahden kuukauden päästä päivät jo taas pitenevät. Nyt onkin parasta aikaa nauttia ihanista kynttilöistä ja tunnelmallisista valaistuksista!


Kuvat on siis otettu sunnuntaina 21.10. Lämpötila rapiat 7 astetta. Tuulenpuuskia tulee aina välillä. Lehtiä rupeaa olemaan maassa enemmän kuin puissa.


Yhtä asiaa olen jo muutaman vuonna ihmetellyt. Meillä siis näin syksyllä on piha täynnä pudonneita koivun lehtiä. Enkä ole enää niitä nurmikolta haravoinut, vaan ovat jääneet lumen alle, Maatuvatko lehdet niin nopeasti, koska keväällä kun pääsen haravoimaan pihan talven jäljiltä, niin siinä ei juurikaan lehtiä ole? Niitä lehtiä on siis niin vähän, että olen todennut turhaksi nähdä vaivaa ja haravoida näin syksyllä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

PIKKUVESSAN PÄIVITYS TÄHÄN PÄIVÄÄN

Pitkään on ollut mietinnässä, että pitäisi tuolle alakerran kuivavessalle tehdä jotain. Silloin kun 16 vuotta sitten muutettiin tähän, niin remppasimme vessan, koska se oli ihan valkoinen ja tosi persoonaton. Silloinhan wc tuntuikin kivalle, mutta vuosien kuluessa se alkoi tuntumaan niin vanhalle.

Tää oli joskus muka hieno


Sorry romut lattialla.

Remppaa tuli mietittyä pitkään, mutta vihdoin sain aikaiseksi tehdä sen.
Tavan mukaan halusimme tehdä sen myös mahdollisimman pienellä budjetilla. Seinämaali löytyi edullisesti Biltemasta ja osottautui hyväksi valinnaksi. Ainoa oli, että yksi maalikerros ei riittänyt. Kahden maalikerroksen jälkeen olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.

Takanurkkaa ja uutta tapettia

Tapetti löytyi, kun kahlasin netistä kaikki mahdolliset paikat missä tapetteja myydään. Lopulta löytyi sellainen kuosi, joka miellytti molempien silmää. Alkuun ajattelin, että on liian tumma, mutta onpahan kivaa vaihtelua. Hintakin miellytti, koska oli poistotuote, niin sen sai puoleen hintaan.

Paperiteline ja naulakko uusissa kuoseissa

Vessapaperirullateline on sama vanha, mutta maalasin sen vaan valkoiseksi.
Samoin pyyhenaulakko on sama, mutta se sai uudet koukut ja uuden elämän valkoisena.
Samoin kaakeleiden päällä olleet "hyllypuut" maalasin kiiltävällä mustalla.
Roskakorikin sai uuden värin mustana.
Takaseinän hylly vaihtui uuteen, mutta tuon ihanan laudan sain kaveriltani Markelta (Rakkautta ja maan antimia blogin pitäjä).

Uusi hylly


Etukulmaa

Kaiken kaikkiaan tarvikkeisiin meni rahaa noin 60 euroa, kun siihen lasketaan pyyhkeet, uusi matto ja laatikot mukaan. Allaskaappia ei kuvissa näy, mutta sekin tuunattiin kylppärin melko uudesta kaapista, joka siirrettiin alakertaan. Ja alas se paremmin sopiikin. Itse tein maalaustyöt ja tapetoinnin. Vähän oli haastava noin pieni vessa kuvata, mutta toivottavasti näette kokonaismuutosta, kun käytätte mielikuvitusta.

Pöntön takana oleva seinä sai uuden värin lisäksi
uuden hyllyn ja ikkunan peitoksi laitettiin ikkunakalvoa.

Omaa silmää uudistunut vessa miellyttää ja nyt siellä on taas kiva käydä. Väritkin on sellaisia, että pelkästään tekstiilien vaihdolla tuosta saa taas uuden näköisen.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 41/52

Kesä tuli takaisin!! Tänään meitä on hellitty ja on vielä päässyt tuntemaan miltä se kesän lämpö tuntuu. Jossain päin tehtiin jopa lokakuun lämpöennätys.

Tuuli on käynyt, mutta ei se mitenkään ole haitannut. Katselin viikon takaisia kuvia ja nyt on selkeä muutos tullut. Viikossa on vihreät lehdet muuttuneet keltaisiksi. Lehtiä on tippunut tosi paljon. Yksi meidän pihan koivuista on jo lehdetön ja hienona kontrastina viereinen koivu on vielä ihan vihreä. Jännää on miten luonnossakin sama laji toimii samassa paikassa ihan eri aikataululla. Näitä kahta mainitsemaani koivua olen jo vuosia seurannut. Toiseen tulee ja lähtee lehdet aiemmin, kuin toiseen.

Eli nämä koivut. Tämä kuva on tosin otettu jo
joitakin vuosia sitten.


Tässä tämän viikon kuvat.



14.10 jo menossa aurinko paistaa ja koivunlehdet ovat kuin aurinko. Lämpötila on meillä kesäiset 18,4 astetta. Lämpö hellii. Tuuli käy jonkin verran, mutta se ei haittaa.




Olen muuten jo bongannut joulukorttitelineet Prismasta. Ne olis voinut mun mielestä laittaa kyllä vasta marraskuun puolella. No kohtahan se marraskuu taas on. Hyvää alkavaa viikkoa. 



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 40/52

Viikko sitten taas vierähti ihan huomaamatta tai no ainakin tosi nopeasti. Kaupoissa on joulusuklaat/ -karkit, joulukalenterit ja jouluoluet jo tulleet esille. Kohta se jouluhösötys on tuolla kaupoissa jo ihan täysillä.
Tänään on kumminkin saanut nauttia ihanasta syyspäivästä. Aurinko on paistanut. On ollut mukavat 8 astetta lämmintä. EIKÄ OLE SATANUT, eikä myöskään tuullut.
Koiran kanssa tehtiinkin pitkä metsälenkki tänään. Mä niin nautin kulkea tuolla metsässä koiran kanssa. Kyllä se vaan tekee mielelle hyvää kävellä tuolla luonnossa, siellä kummasti stressi ja huolet katoaa, ainakin hetkeksi aikaa. Aattelinkin hemmotella itseäni ja ostaa sellaisen Airamin pienen roosanauha termarin ja kun tulee tällaisia ihania päiviä, että ulkona viihtyy, niin mikä parempaa, kuin istahtaa kivelle tai kannon nokkaan ja nauttia kuumaa juotavaa.


Pensasaita on jo ihan punainen ja vähän harva jo lehtien suhteen.



Kellastuuhan noi puiden lehdet, mutta vähän hitaammin kuin oletin. Ensi viikolla on kesän luvattu palaavan hetkeksi takaisin. Jopa 17 asteen lämpötiloja vilauteltu. Joten nauttikaa. Saattaa olla, että seuraavan kerran päästään niihin lämpötiloihin vasta ensi keväänä.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 39/52

Syyskuun viimeistä päivää viedään ja tuntuu, että joka päivä sataa. Tämän huomaan lähinnä siitä, kun olisin nurmikon halunnut leikata vielä talveksi lyhyemmäksi, ettei keväällä olisi niin raskasta haravoida. Toi nurmikko on vaan koko ajan märkä. Ei ole vielä löytynyt päivää, että leikkuu onnistuisi.

Kovasti on syksy edennyt ja ensimmäinen joulumainos on jo tullut telkusta. (Mainostettiin raskasta joulua konserttia).  Joissakin kaupoissa on jo konvehdit esillä. Nyt, kun lokakuu alkaa, niin viimeistään loppukuusta on täysi tohina jo päällä. Meilläkin on jotain kivaa odotettavaa, kun korkataan euroopasta uusi joulutori vielä loppuvuodesta.

Tässä kumminkin vielä syksyisiä kuvia, vaikka tosin on ollut jo niin kylmää, että parina aamuna on saanut raapia auton ikkunat.


Syyskuun viimeinen päivä. Lämpö ihana ulkoiluun eli 9 astetta. Miinuksena voi sanoa noi sadekuurot. Tosin iltapäivästä aurinkokin välillä pilkisti pilvien takaa. Tuuli ollut ihan maltillista.



Oikein hyvää alkavaa lokakuuta!