lauantai 24. maaliskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 12/52

Tämä viikko onkin vaihteeksi kulunut töissä. Samoin kun ensi viikollakin tulen olemaan.
Sää on ollut tosi vaihtelevaa. On ollut kovaa yöpakkasta, päivällä välillä päästy plussan puolelle. Aurinko paistanut ja taas vastaavasti luntakin satanut yhtenä päivänä aikalailla.

Se on kumminkin tullut pistettyä merkille, että kohdat joihin aurinko paistaa, kuten talon vierustat yms. sulavat kohinalla vaikka yöllä ollut kovinkin kylmää.
Eli kyllä se lumi tuntuu pikkuhiljaa sulavan vaikka tuntuu, että kevät ei etene ollenkaan.

Kuvat on nyt otettu uudella puhelimella, vanha kun rupesi jo reistaamaan.

Tässä tämän viikon kuvat, jotka edelleen niin samanlaisia aiemminkin.


Päivä 23.3. Tuuli ruvennut vähän puhaltamaan. Päivällä lämmintä +1.


Ja koira ainakin nauttii puhtaasta lumesta.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 11/52

Ei ne kauaa kestänyt keväisemmät säät. Nyt ollaan pari päivää menty vähän takapakkia ja samaa ne lupaa koko loppuviikoksi. Elikkä pikkupakkasta ja lumisadetta.
Eilen tulikin lunta taas oikein kunnolla. Välillä satoi jalkarättejä ja välillä vähän normaalimpaa lunta.

Toissailtana ja yönä satoikin sellaista jäätävää sadetta ja eilen aamulla olikin lumen päällä lohkeava jääpinta. Samoin auton päältä lähti ohuita jäälevyjä, kun sitä putsasin lähtökuntoon.


Edelleen kuvat muistuttaa edellisen viikkojen kuvia.


Maaliskuun puoliväli 14.3. Pakkasta päivällä -2. Pureva tuuli. Välillä aurinko pilkisti hetkeksi ja välillä lunta sataa hiljalleen.


Tulis jo kevät ja pian.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

YSTÄVYYS

Tässä eilen, kun sain odotettuja uutisia, niin rupesin mietttimään ystävyyttä syvällisemmin.

Hyvästä ystävästäni, suosittua Rakkautta ja maan antimia  blogin pitäjästä tuli eilen mummo. Olemme tunteneet ihan lapsesta eli noin 40 vuotta. Marke on aina ollut yksi parhaimmista ystävistäni ja olen iloinen, että tämä ystävyys on säilynyt edelleen.
Marke on hänen miehensä kanssa aina meidän jokaisessa juhlissa. Oli sitten kyse ristiäisistä, lakkiaisista, syntymäpäivistä yms. Marke oli myös kaasoni meidän häissä.
Marke sanoikin osuvasti meidän pojan ylppäreissä, että hehän kuuluvat miehensä kanssa jo sukuun.
Niin kai se on. Hyvistä ystävistä tulee "sukulaisia" ja he ovatkin monesti läheisempiä ihmisiä, kuin moni oikea sukulainen.

Markella ja hänen miehellään on tytär. Tytär on saman ikäinen, kuin poikani. Olen aina pitänyt heidän tyttärestään, joka on ollut kohtelias ja hyvin käyttäytyvä, jalat maassa oleva tyyppi. Joka kerta, kun törmäämme esim. kaupassa, jää  juttelemaan ja kysymään kuulumisia.

No, tämä ystäväni tytär sai eilen esikoisensa puolisonsa kanssa. Jotenkin se vaan tuntui hyvälle itsestäkin ja olinkin jo suurta uutista odotellut. En uskonut, että ystävän lapsen tuleminen äidiksi tuntui itseltäkin siltä, että joku "tosi läheinen" olisi saanut vauvan.

Joka tapauksessa, olen tosi onnellinen heidän kaikkien puolesta, niin vanhempien kuin isovanhempienkin.

Markella ja hänen miehellään alkoi uusi vaihe elämässään ja uskonkin, että heistä tulee aivan mahtavia isovanhempia.
(Vihdoin pääsin myös tämän kirjoittamaan, kun Marke itsekin oli uutisen laittanut blogiinsa).

Ihanaa, kun on ystäviä ja ihanaa, kun on hyvä ystävä, jonka on tuntenut jo näin kauan. Se on kullan arvoista. Ei se määrä, vaan laatu. :)

perjantai 9. maaliskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 10/52

Kyllä se kevät on ihan kohta täällä. Tosin kalenterin mukaan eletään kevätkuukautta jo.
Mulle kevät alkaa siitä, että lämpötila rupeaa päivisin menemään plussan puolelle ja lumi alkaa sulamaan.

Keskiviikkona kun nuo tämän viikon kuvat otin, niin ilmassa oli jotenkin jo aavistus keväästä.
Katselin sitten kotona alkuvuoden kuvat ja omasta mielestäni valon sävy on jo muuttunut.

Vaikka kuvia katsoessa ajattelee, että samanlaisia kuvia laitan viikosta toiseen, niin kun peräjälkeen kuvat katsoo huomaa nimenomaa sen valon sävyn muutoksen.

Tässä kymppiviikon kuvat.


Kevätaurinkoa keskiviikkona 7.3. Pakkasta -5 ja vähäistä tuulta, joka ikävä kyllä tuntui kylmälle.


HUOM! VUOSIKUVAHAASTE 2018 VÄLILEHDELTÄ LÖYTYY TÄHÄN MENNESSÄ OTETUT KUVAT KERRALLA.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

VUOSIKUVAHAASTE 9/52

Tuntuu, että vois laittaa pelkästään samat kuvat joka viikko. Maisema ei ole muuttunut yhtään.
Tosi kylmää on ollut ja eikä nuo sääennustajat vielä mitään muutosta luvanneet. Silti uskon kovasti, että kyllä se kevät alkaa tässä maaliskuun aikana tulemaan ihan reilusti. Onhan nyt virallisestikin kevätkuukausi.



Kuva otettu 1.3. Pakkasta päivällä noin -9 astetta. Aamulla kuuden aikaan oli -24.3, kun koiran kanssa ulos lähdin. Keväällä on jo huimat nuo vuorokausivaihtelut lämpötiloissa.


Tällä kertaa koirakin päässyt kuvaan mukaan.