maanantai 22. syyskuuta 2014

MÄHÄN LUPASIN.......

Kerrankin pidän lupaukseni ja lisään jotain uutta nopeasti.
Kuten jo eilen mainitsin, niin paljon on tullut tehtyä parin vuoden aikana.

Sisustusvimma on ollut päällä jo pitkään. Uutta ja raikkaampaa pitäisi saada. Ja tietysti nopeasti. Kaiken uusiminen kerralla vain veisi paljon rahaa.
No hätähän ei ole tämän näköinen, kun käyttää vähän mielikuvitusta ja tutkii mitä kaapit ja varastot pitää sisällään.

Ensimmäisenä voisin esitellä vanhan pienen, ankean lipaston, joka on palvellut tuulikaapissa jo reilut kymmen vuotta. Vähän olin jo siihen kyllästynytkin, mutta ajattelin jatkaa pikkulipaston elämää vielä jonkin aikaa. Ainakin siihen asti, kun keksin paremman idean.

Kuuma kesäpäivä. Loma. Jotain hauskaa ja nopeaa tekemistä piti keksiä. Se olikin hetken päähänpisto kun kaivoin tapettirullanlopun esille. Yksi kerrallaan tyhjensin laatikon (tulipahan nekin siivottua). Sopivan kokoiset palat olin jo leikkannut valmiiksi. Kahva irti, pinnan puhdistus, liisteriä tapettiin ja kiinni etureunaan. Terävällä mattoveitsellä siistin reunat. Ainoastaan yläreunasta tapetti kääntyy takapuolelle. Edelleen terävällä veitsellä paikansin kahvan ruuvien paikat ja kiinnitin kahvan paikoilleen. Sama toistui viisi kertaa. Jos olisin ollut oikein fiksu ja viitseliäs, niin olisin vielä lakannut tapetin pinnan. Näin siitä olisi saatu helpommin puhdistettavan ja kulutusta kestävän.

Olin kumminkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja energisyyteeni, kun ottaa huomioon, että lämpöä ulkona noin 30 ja sisällä varmaan saman verran. Lipasto raikastui hieman ja sai näin ollen lisäaikaa.
Tapetti oli ohutta raitaa ja ne menevät kohdakkain jokaisen laatikon kohdalla.


 Lipasto yllä siis vielä melkein alkuperäisenä. Kullan väriset vetimet oli jo vaihdettu vuosia sitten!



Raikkaampi lipasto, jonka laatikoiden etulevyt tapetoitu hopea/valkoraidallisella tapetilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti