lauantai 24. tammikuuta 2015

AINA EI KAIKKI VALMISTU NIIN NOPEASTI!

Pidän kutomisesta ja virkkaamisesta. Minulla onkin aina joku käsityö työn alla. Joskus jopa useampikin.
Mikähän siinä on, että joidenkin töiden tekeminen kestää? Ovat kuin kuuluisa Iisakin kirkko. Sitten taas joku pusero tai neule on valmis muutamassa viikossa vaikka malli olisi monimutkaisempi.

Tämän virkkaamisessa ei kauan nokka tuhissut.


Vuosia sitten oli Novitan lehdessä 7 veljestä langasta villapaita, jossa oli kuvana karhu logo. Mieshän sitten halusi sellaisen ja eikun tekemään.
Paita oli malliltaan hyvin yksinkertainen, pelkkää sileää neuletta. Karhun logo tehtiin keltaisesta langasta. Joo, olihan malli yksinkertainen, mutta aikaa siihen, että sain sen valmiiksi meni pari vuotta. Aina oli välillä jotakin kiireellisempää käsityötä olevinaan tai ei muuten vaan huvittanut.
Lopputalvesta tai keväällä tuntui turhalta tehdä mitään lämmintä villapaitaa, kun lämmin kesä oli edessäpäin....
Mutta lopulta!! Sain sen valmiiksi. Olinhan sen ukolle luvannut ja aioin sen lupauksen pitää.
Paita on onneksi ollut pidetty ja lämmittänyt miestäni jo parin-kolmen talven ajan.

Valmis karhu-paita!




Nyt sitten aloitin viime syksynä uuden Iisakin kirkon. Käsityö lehdessä oli ihana pitkä mohair-neuletakki. Sen päätin tehdä. Ensiksi piti löytää sopiva lanka. Mallin lankana oli ihan outo merkki, josta en ollut kuullutkaan. No eihän sitä olisi saanut kuin tilaamalla ja yksi kerä oli vielä niin kalliskin, että neuleelle olisi tullut mielestäni kohtuuton hinta. Varsinkin, kun malli on kaksinkertaisesta langasta.
Olen niitä ihmisiä, joiden pitää saada tehtyä edullisesti sen mitä onkaan tekemässä. Oli sitten kyse remontoinnista, huonekaluiden tuunaamisesta yms. Itse kun tekee itselleen, niin työlle ei tarvitse laskea hintaa. Ajattelen myös niin, että kun teen itse (riippuu mitä tekee) sen pitää tulla mielellään halvemmaksi kuin ostamalla.

Tällainen siitä pitäisi tulla.


Joten siis etsin edes vähän vastaavaa lankaa, jota saisin läheltä ja pääsisin käsityön kimppuun heti. (eihän sitä voi odottaa, kun inspiraatio iskee) Löysinkin Novitan langoista mieleiseni (monivärinen huurre), jossa mukana myös mohairia. Ja lanka oli vielä edullistakin.

Eli tämä pitkä neule on aloitettu muutama kuukausi sitten ja olen saanut vasta takakappaleesta tehtyä n. 45 cm. Eikun kutimet käteen ja työtä jatkamaan..... Ainakin siihen asti, kunnes tulee taas se kiireellisempi työ.

Alku. Kappale on leveämpi luonnossa
kuin kuvassa, jossa
 reunat ovat kääntyneet.

2 kommenttia:

  1. Hieno virkattu tunika! Et viittis virkata mullekin...=)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Alkuperäinen malli oli valkoisena, mutta olen jo aika monta valkoista neuletta virkannut, niin nyt halusin vähän väriä. Novitan kotiväki lanka on mun suosikki virkkuulanka. :)

    VastaaPoista