tiistai 29. syyskuuta 2015

KAIKKEA ON PAKKO KOKEILLA!

Muutama vuosi sitten tuli tölkkiklipsi buumi. Itse en kauheasti innostunut. Olihan ne ihan kivan näköisiä, mutta......

Tytär muutti joitakin vuosia sitten pois kotoa ja hänen huoneensa jäi tyhjäksi. Pikkuhiljaa siitä on muodostunut "äijähuone".  Siellä on esim. meidän juoksumatto ja miehen sähkörummut. Mies on hyvin paljon vaikuttanut sen sisustukseen. (onneksi minulle jää omilleen muuttaneen pojan huone)

Hyvällä miehisellä maulla sitä huonetta on sitten laitettu. Valaisin on tietysti yksi oleellinen osa huonetta. Kerran minulle sitten tuli mieleen, että sinnehän voisi sopia klipsuista tehty valaisin. Olisihan siinä jotain "äijämäistä"! Mieskin tämän ajatuksen sitten hyväksyi.

Eikun keräämään ja ilmoitusta myös tutuille, että klipsuille olisi tarvetta.
Sain kun sainkin kokoon tarvittavan määrän. Hain kirjastosta kirjat Tölkkidesign 1 ja 2.
Kakkososasta sitten löytyikin sopiva malli, joka miellytti myös miestäni.

Tästä se lähtee. 


Ja sitten tekemään. Poikkeuksena oli, että mies halusi, että valaisin olisi niin sanotusti ferrarin punainen. (Formulafani nosti päätään). Ajatuksena, että tumman laminaatin ja erittäin tumman tehosteseinän vastakohdaksi sopisi tuo väriläiskä.





Klipsut lehden päälle levitettyinä
odottamassa maalausta.


Nyt vaan odotellaan kuivumista.

Vihdoin kun koitti sateeton ja tuuleton päivä, levitin pihalle pöydän päälle nipsut ja maalasin ne punaisella spraymaalilla. Lamppua kootessani tuli tietysti eteen, että maali lähti sileästä alumiinipinnasta lohkeilemaan todella helposti. (maalarina olisi pitänyt tämä huomioida). Sen sitten korjasin, kun sain osat koottua, niin spreijasin vielä yhden maalikerroksen päälle.

Tässä tulos. Punaisia klipsuja.


Lisäksi työhön tarvittiin millistä metallilankaa, virkkauslankaa ja sivuleikkurit. Ja tietysti virkkuukoukku.

Rupesin sitten nipsuja virkkaamaan yksitellen ohjeen mukaan rautalankaan kiinni. Tässä vaiheessa huomasin, että kannattaisi lukea ne ohjeet tarkemmin. Ohjeen mukainen lanka oli paksumpaa Hilos La Espiga-lankaa. Itse käytin ihan Novitan Kotiväki-lankaa. Lisäsin vaan sitten enemmän silmukoita työhön.

Ensimmäinen lehti.

Ensimmäinen kukka ja kerros.


Sainhan lopulta tehtyä viisitoista terälehteä! Näistä koottiin kolme erikokoista kukkaa, jotka sitten kiinnitettiin toisiinsa lomittain. Lopuksi kiinnitetään kukka lampun/ varjostimen kiinnityskappaleeseen ja lehdet taivutetaan mieleiseen asentoon. Näin sai hyödynnettyä lampunjohdonkin, josta oli kupu hajonnut jo aikaa sitten. Kierrätystä sekin.

3 erikokoista kukkaa. Tässä vaiheessa päälle spreiattu
lisää maalia.

Kerrokset yhteen ommeltuna.

Lopputulos! Vaatinee vielä lehtien asennon hienosäätöä.

Kokemuksena kuitenkaan en hurahtanut klipsiaskarteluun. Ehkä olisi pitänyt aloittaa jostain tosi yksinkertaisesta. Tulipahan tuotakin tekniikkaa kokeiltua!

Tässä vielä ohje kyseiseen varjostimeen.

Tarvikkeet

nipsuja 360 kpl
virkkauslankaa
virkkuukoukku (2-2,5 mm)
1 mm metallilankaa, jota meni n. 6,5 m.

Metallilangasta leikataan 45 cm:n pätkiä. Jokaiseen kerrokseen tulee viisi lehteä.
Yhteen lehteen tulee alimpaan kerrokseen 14+14 nipsua. Keskimmäiseen 12+12 ja ylimpään 10+10.

Nipsut virkataan kiinni rautalankaan lomittain. Ensiksi 14 nipsua, lomittain allekkain, sitten jatketaan langan ympärille kiinteitä silmukoita 6s. Itse tein ohuemmalla  langalla 9 s. Toiset 14 nipsua kiinnitetään samanlailla, mutta päinvastoin. Nipsun pää muuttaa suuntaa (paksumpi pää) ja nyt ladotaan lomittain päällekkäin. Tämän jälkeen rautalangan päät kiinnitetään yhteen, jolloin muodostuu lehti. Kun viisi samankokoista on tehty, niin ne ommellaan yhteen n. 9 silmukan matkalta. Valmista kaikki kolme kukkaa samanlailla, mutta huomioi joka kerroksella klipsujen määrän väheneminen. Lopuksi kukat kiinnitetään toisiinsa lomittain ja kiinnitetään johtoon. Taivutellaan lehdet mieleiseen malliin.

Tarkempi ohje kuvineen löytyy Tölkkidesign 2 kirjasta Lumpeenkukka nimellä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti