maanantai 12. lokakuuta 2015

KOIRULILLE HIHNA!

Kun meille tuli koira, niin ostin sellaisen hienon nahkaisen monitoimitaluttimen.
Varmaan paras hihna mitä on. Ja tarpeeksi pitkä. Oli jo ollut hyviä kokemuksia siitä edellisen koiran kanssa.

Vuosia on kumminkin vierähtänyt ja se nahkahihna oli niin kovassa ja jatkuvassa käytössä, että nahka lopulta antoi periksi ja meni poikki. En ole myöskään saanut aikaiseksi ostaa uutta, koska noita muita hihnoja on, mitä voi käyttää. En kumminkaan tullut heittäneeksi vanhan hihnan osia roskiin. Se osoittautuikin hyväksi asiaksi.
Pikkuhiljaa päässä alkoi muhia, että lukot ja O-renkaat voisi käyttää uudelleen,
Laukkuhihnaakin minulta löytyi metrikaupalla, joten päätin sitten tehdä monitoimihihnasta vähän toisenlaisen version.
Ostin myös heijastin tarranauhaa, koska halusin mustaan hihnaan myös turvallisuutta.

Ei ihan hirveästi tarvi tarvikkeita.

Ensiksi leikkasin nauhan mieleisen pituisiin pätkiin. Hihnasta tulisi neliosainen ja lukot olisivat molemmissa päissä, kuten oli alkuperäisessäkin.
Nauhojen päät sulatin liekillä varovasti, etteivät rupeaisi purkamaan missään vaiheessa.

"Alimpaan" osaan liimasin heijastinnauhaa, jonka olin ensiksi vähän kaventanut. Pysyvyyden varmistin vielä ompelemalla. Nauha olikin helppo ommella kiinni, kun oli jo valmiiksi kiinni tarralla. Käytin alulankana mustaa, joten nurjallakaan ei näy omepeleita.

Näkyvyyttä hämärään.


Tämän jälkeen yhdistin osat toisiinsa O-renkailla. Eli ompelin nauhat O-renkaisiin kiinni.
Alku- ja loppupäähän kiinnitin sitten lukot.

Hihnat yhdistettyinä.


Valmista remmiä tuli n. 4 metriä. Aikaakaan ei mennyt kuin tunnin verran. Kyllä kelpaa koiran kaahia ojanpohjia ja lumihankia. Itse voin vaan tyytyväisenä kulkea tiellä. Asun siis taajamassa, jossa koira ei saa/voi olla vapaana.

Remmi valmiina kokeiltavaksi.


Iltalenkillä tuli remmi testattua. Toimi hyvin! Ainut miinuspuoli on se, että hihna olisi voinut olla hieman tukevampaa, niin käsituntuma olisi parempi. Mutta käytettävyyttä ja kestävyyttä se ei onneksi haittaa,

2 kommenttia: