sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

L2L eli LÄSKISTÄ LAIHAKSI tai ainakin vähän hoikemmaksi projekti.

Tammikuussa valittelin tätä ylipainoani, jonka kanssa olen tuskaillut jo monta vuotta.
Näinhän siinä kävi, kun silloin uumoilin, että kesä kun tulee, niin mitään muutosta ei ole tapahtunut.

Nyt sitten ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla tällaisen 7 viikon pätkän, että saanko hyvää alkua itselleni tähän kropan muutokseen.

Ai miksi just seitsemän viikkoa ja just nyt keskellä kesää??

Pääsin tekemään taas pari kesälomatuurausta meidän terkkariin. Työt alkavat huomenna ja kestävät sen 7 viikkoa. Eli tuonne elokuun puoleen väliin.
Nyt kun päivät on taas aikataulutettuja, niin jospa tuo syöminenkin olisi helpompi järkeistää.

Myös se, että joudun autoni hajottua, pyöräilemään töihin, voisi olla sellainen potku persiiksille.
Ei siinä ettenkö muutenkin liikkuisi pävittäin koiran kanssa, mutta nyt tulee pakosta vähän lisää hyötyliikuntaa.

Yritän kirjoitella tänne näinä viikkoina tuntemuksiani ja jaksamisiani ja toivottavasti myös edistymistäni. Tilannekatsausta annan ainakin kerran viikossa.

Mitään lähtöpainoja tai mittoja en anna, koska hyvä kun uskallan niitä itsekään katsoa. Lähtöpainostani minulla on käsitys, mutta pelkään, että siihenkin on tullut parisen kiloa lisää tässä kesän aikana. Laitan alle kuitenkin kuvani, josta heikompisilmäinenkin näkee, että tarvetta painon pudotukseen on.
Joten huomenna aloitetaan ja startataan pyörällä luvatussa vesisateessa töihin.
Palaan asiaan viimeistään viikon päästä.

Kuva otettu kolme viikkoa
sitten, kun vahingossa osuin
selfietä ottaneen kuvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti