torstai 14. heinäkuuta 2016

DIY LAMPPU

Olen jo pitkään etsinyt sopivaa kattolamppua poikani entiseen huoneeseen.
Tästä huoneestahan olen pikkuhiljaa tehnyt itselleni ompelu/vierashuonetta.

Lopulta katselin netin ihmeellisestä ostosmaailmasta ja löysin sellaisen koottavan edullisen ja vielä turkoosin värisen varjostimen. Itse lampun johdonhan sain Ikeasta parilla eurolla.
Varjostimia oli tarjolla vaikka minkä väristä ja vielä kolmea eri kokoakin.
Eikä hintakaan ollut kuin kolmisen euroa kaikkinensa. Hintaa koko lampulle tuli n. 6 euroa.

Näistä paloista pitäisi syntyä varjostin.
Väri siis oikeasti turkoosi.

Parin viikon odottelun jälkeen paketti saapui. Se sisälsi 30 kpl samanlaista muovista kappaletta ja ohjepaperin jossa oli monta erimuotoista mallia, mitä niistä paloista sai aikaiseksi.

Aika erilaisia noista paloista saa.


Päädyin kuitenkin peruspyöreään malliin, johon meni kaikki palaset.

Itse en kuitenkaan päässyt varjostinta kokoamaan, koska mies sen halusi tehdä ja hyvä niin olikin.
Mulla olisi varmaan mennyt hermot. Ohjeet olivat olleet tosi huonot (mies osaa kyllä hyvin englantia) ja epäselvät. Kokoaminen oli  myös vaatinut kolmiulotteista hahmottamista, että sen sai menemään oikein.

Ihan kiva. Tässä ilman valoa.


Ja valon kanssa.

Joka tapauksessa lampusta tuli ihan kiva. Ainoa vaan, että nyt mun nykyiset verhot ja matto ei sovi siihen huoneeseen enää.....

1 kommentti:

  1. Voi harmi! Nyt on varmaan pakko menna matto- ja verhokaupoille! Heh heh!

    VastaaPoista