sunnuntai 7. elokuuta 2016

L2L, VIIKOT 5 JA 6

Kuusi viikkoa takana. Viidennellä viikolla lähti melkein kilo lisää, mutta nyt en tiedä tämän hetkistä tilannetta.
Olen jälleen ollut töissä tämän viikon. Tosin tuli keskiviikkonakin lähdettyä saikulle, kun tämä lääkitys aiheuttaa aika hankalaa muutosta tiettynä aikana kuukaudesta.

Muutenkin tämä viikko ollut henkisesti raskaampi ja olenkin sortunut viikolla pariinkin karkkipussiin.
Perjantaina yllättäen minulle soitettiin, että aikaa (syöpä)tutkimuksiin on kiirehditty. Alunperin piti päästä vasta 19.9, mutta nyt tarjottiinkin aikaa jo ensi viikolle. Tosin silloin en pääse, kun vielä viikon verran on töitä jäljellä, enkä enempää halunnut olla sieltä pois. Siirrettiin sitten aikaa viikolla eteenpäin.
Täytyy kyllä myöntää, että välillä tulee hetkiä, jolloin pelottaa todella paljon. Kahden viikon päästä ollaan toivottavasti sitten viisaampia. Onneksi olen töissä, joten ainakin päivällä saa ajatuksia muualle. Jospa en ensi viikolla sortuisi herkkuihinkaan

.

2 kommenttia:

  1. Noi kuha-jutut on niin hyviä vieläkin! Aina vaan naurattaa! ='D

    Täällä ollaan hengessä mukana ja pidetään peukkuja!

    VastaaPoista