keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

MATKALLA VISBYSSÄ!

Tulipahan tuossa käytyä Visbyssä pyörähtämässä.
Joskus vuosia sitten äitini sanoi, että haluaisi käydä Visbyssä. Tämä jäi mieleeni ja äitini täyttäessä ensi tammikuussa 80, ajattelin, että on viimeisiä mahdollisuuksia hänen kuntonsa huomioon ottaen lähteä reissuun. Ja myös, että äitini itse vielä saisi matkasta jotain irti. Myös anoppini on halunnut käydä Visbyssä, joten kysyin häntäkin mukaan. Hänhän suostui saman tien. Halusin itselleni myös ikäistäni seuraa mukaan, joten pyysin hyvää ystävääni, rakkautta ja maan antimia blogin kirjoittaa mukaan myös. Olemmehan tunteneetkin melkein 40 vuotta. Samoin äitini ja anoppini tuntee hänet, joten vanhoina tuttuina lähdettiin matkaan.

Trubaruudi oli vastassa
Europan aulassa.


Matka varattiinkin ajoissa maaliskuussa ja lopulta koitti tuo sunnuntai 19. päivä eli lähtöpäivä. Silja Europa odotti Helsingin satamassa matkalaisia.
Kaiken kaikkiaan matka oli ihan onnistunut. Mummotkin jaksoivat yllättävän hyvin, vaikka paljon oli kävelemistä ja jonottamista. Toisena ravintola iltanakin myöhään, kun me nuoret jo olisimme olleet valmiita nukkumaan, niin vanhukset vaan jaksoivat valvoa.

Pina colada Europan tapaan.



Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva
risteilyn pääesiintyjät


Nimmareita kerjäämässä.

Ilmatkin osuivat kohdalleen ja Visbyyssä aurinko paistoi vielä pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli n. 20 astetta.
Olimme ostaneet matkapakettiimme Visbyn kiertoajelun bussilla/ kävellen. Suomeksi opastettu kiertoajelu sisälsi mm. Högklint-jyrkänteellä käynnin, Almedalenin puiston, kasvitieteellisen puutarhan ja sekä nähtiin Pyhän Marian keskiaikainen kirkko.






Osa kirkkoa


Kävelemiseen piti varata hyvät kengät.

Idyllisiä vanhoja taloja kukkineen.


Kasvitieteellisestä puutarhasta.

Käärmepuu...


...ja sen oksat



Terassilla Visbyyssä.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Vaikka varasin matkan neljälle ja olikin samalla tilausnumerolla, niin hytit olivat laivan eri kulmissa. Meidän hytti oli keulassa ja vanhusten perässä. Oltiin sentään edes samassa kerroksessa. Koska laiva oli ihan täynnä, hyttien vaihtokaan ei olisi onnistunut.

Toinen miinus tuli, kun aamupäivällä vitoskannella jouduimme odottamaan laivasta ulospääsyä Visbyhyn yli puoli tuntia pidempään kuin piti. Siellä matalassa aulassa vieri vieressä jalat puutuneina seisoimme ja kun happikin rupesi loppumaan, niin jotkut ihmiset jo vähän hermostuivatkin.
Kertaakaan ei kuulutettu mikä siellä mättäsi. Ilmeisesti syy oli ollut, ettei poistumissiltaa saatu paikalleen.
Samoin Europan virolaisessa henkilökunnassa oli parantamisen varaa. Oli se heiltä sellaista sähläystä välillä. Siihen päälle kun vielä erittäin huono kielitaito, niin kommunikointi oli välillä vähän vaikeaa. Kyllähän tuollaisilla laivoilla pitäisi osata edes englantia ja mieluiten suomeakin.
Laivasta oli remontoitu vain ravintoloita ja kauppoja, joten laivamatkakin oli kuin paluu 90-luvulle.

Matka kokonaisuudessaan meni kumminkin plussan puolelle ja siitä jäi hyviä ja hauskojakin muistoja. Visbyhyn kannattaa tutustua ja varata sinne koko päivä aikaa. Kannatti käydä.

Fast Lane- ravintolan tarjontaa
laivalla. Ruokatarjonta oli muutenkin
runsasta ja hyvää.



2 kommenttia:

  1. Argh! Sää oot jo kerinnyt tekemään matkajuttusi. Mulla on ihan vaiheessa vielä!

    Kiitoksia vielä kerran mukavasta reissuseurasta! Mukavat juhannukset teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Tässä tuli taas nähtyä mihin tosi ystävät ovat valmiita. Juhannusta teillekin.

      Poista