tiistai 31. tammikuuta 2017

KUN AIKA PYSÄHTYI!

Elämä on arvaamatonta. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Saimme tämän vahvasti kokea mieheni kanssa joulun ja uuden vuoden aikaan. Oma turvallinen elämä saattaa muuttua hetkessä. Onneksi ihan näin ei käynyt lopullisesti.

Jouluviikolla mieheni sairastui flunssaan. Anginaakin epäiltiin ja todennäköisesti se sitä alunperin olikin. Tauti ei ottanut laantuakseen ja lopulta joulupäivän aamuna päädyttiin TAYS:in päivystykseen Acutaan. Mieheni joutui leikkaukseen joka ei ollutkaan kovin pieni. Seuraavana päivänä kumminkin teho-osaston kautta mieheni saatiin osastolle paranemaan. Tai niin me luulimme. Toipuminen alkoikin, kunnes muutaman päivän jälkeen tilanne menikin huonompaan suuntaan. Uusi leikkaus, joka piti olla melko pieni muuttuikin tilanteeksi, jossa olin lähellä menettää puolisoni.
Mieheni olikin saanut toisen, erittäin aggressiivisen bakteerin. Tilanne olikin kääntynyt päälaelleen. Toipuminen olikin muuttunut taisteluksi bakteeria vastaan ja hengissä pysymiseksi.
Onneksi Suomen Turussa, TYKS:ssä on ylipainehappihoitolaite, joka todennäköisesti pelasti mieheni hengen. Siellä mieheni viettikin teholla viikon verran.
Tällä hetkellä mieheni on jälleen terve ja kotona. Muistoksi jää n. 20 cm pitkä arpi korvan alta rintalastaan asti.

Silloin, kun mieheni meni toiseen leikkaukseen ja sen jälkeen kirurgi soitti tilanteen olevan vakava, aika todella pysähtyi. Vaikka sitä yritti olla positiivinen, silti siinä tilanteessä väkisinkin tuli mieleen, että mitä jos menettää sen rakkaan ihmisen, joka on kulkenut sun rinnalla yli 16 vuotta. Ihmisen, jonka kanssa olet jakanut arjen ilot ja surut. Jonka kanssa käyt pitkiä keskusteluja. Jonka kanssa naurat ja välillä myös itket. Ihmisen, joka on joka päivä siinä ja luotat siihen läsnäoloon. Yhtä-äkkiä et voikaan kertoa päivän tapahtumista tai kysyä mitä kaupasta tuodaan. Mitä syödään tänään tai katsellaan televisiosta.
Kun se rakas ihminen makaa teho-osastolla ja pidetään unessa niiden kaikkien letkujen keskellä, on jo yksistään kuin pieni kuolema. Kaikki muu ympärillä tapahtuva elämä menee menojaan, mutta itse elät vain hetkestä toiseen. Kirjaimellisesti. Päivän rytmittää puhelinsoitot monta kertaa päivässä teholle ja joka kerta toivot, että kuulet asioiden olevan hiukan paremmin. Pelkäät vastata puhelimeen, kun sulle päin soitetaan sairaalasta. Puhelin on kasvanut kiinni käteesi. Sitä haluaa olla heti tavoitettavissa, jos sairaalasta soitetaan. Öitä pelkää, kun on sopinut hoitohenkilökunnan kanssa, että soitetaan, jos tulee jotain. Ja niinkuin hoitaja suoraan ilmoitti, että jos puhelin yöllä soi, niin uutiset eivät ole positiivisia. Kaupassa kulkee zombina ja tajuaa vasta kotona, että sitä ruokaa osti jälleen vain elukoille, ei itselleen. Aamun tärkeimmät tiedot ja numerot ovat tulehdusarvot ja keuhkokuvat yms ja tietysti miehen vointi. Käynti miehen luona on päivän kohokohta, joka on samalla ihana, että kamala. On ihana nähdä toinen, vaikka hän ei välttämättä tiedosta läsnäoloasi ja käyntiäsi. Karmeaa on lähteä kotiin ja sulatella sitä missä kunnossa toisen näkee. Monet itkut tuli itkettyä sairaalakäynnin jälkeen.
Koska olen tottunut joka päivä mieheni kanssa vähintäänkin viestittelemään (jos hän on ollut vaikka ulkomailla keikkahommissa), keksin ratkaisun, joka oli myös itselle jonkinlaista terapiaa. Rupesin kirjoittamaan miehelleni kirjettä, johon kirjasin myös kaikki mitä minulle oli kerrottu ja arvot ja tunteeni. Näin sain edes jotenkin "viestiteltyä" miehelleni.

Kaikki päättyi onneksi hyvin. Uskon myös muuttuneeni jollain tavalla. Tavallisia arkisia asioita arvostaa ihan eri tavalla. Kaikki muu tuntuu jotenkin toisarvoiselta, kun rakas puoliso on jälleen sitä välillä "tylsääkin" arkea jakamassa. Eikä se arki ole tylsää. Me ollaan kuitenkin elossa, yhdessä.
Tiskikoneen hajoaminenkaan ei harmittanut yhtään. Sen voi korvata uudella. Miestäni ei voi.
Joten tervetuloa takaisin ihana arki ja aikakin voi taas kulkea eteenpäin.

                            "Ja suurinta on rakkaus"


4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! =) Ja hienoa, että J on kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ukon paraneminen on kyllä ihan parasta. :)

      Poista
  2. ♥ Ihanaa, että miehesi toipui!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mahtavalta tuntuu meistä molemmista. :D

      Poista