lauantai 28. marraskuuta 2015

VOIHAN VILLASUKKA!

Aikaisemmassa jutussani kerroin kuinka olin kutonut ensimmäiset sukat 30 vuoteen.
Uhkasin, että seuraavat teen taas 30 vuoden jälkeen. Kuinkas kävikään.

Tytär ihastui tekemiini sukkiin ja tottahan ne hänelle sitten annoin. Olin siis ilman uusia sukkia. Ajattelin, että jos löydän jonkun kivan mallin, niin teen itselleni uudet.
Uudistin tässä taannoin Käsityölehden tilaukseni ja tilaajalahjaksi luvattiin Rakas villasukka-kirja.

Kirja täynnä kiinnostavia malleja.


Kuinkas sattuikaan. Kyseinen opus ilmestyi postilaatikkoon syntymäpäivänäni. Tulipa sopivasti.
Olin jo aiemmin kaverilleni sanonut tästä tilaajalahjasta, että tuskin siinä mitään minulle on, joten saatan antaa sen hänelle.
Niin siinä sitten kävi, että kirja olikin pullollaan tosi kivoja sukkaohjeita. Enhän mä sitä nyt raaskinutkaan mihinkään antaa, vaan rupean tekemään erilaisia sukkia. Toki kaverini saa kirjan lainaksi kun haluaa...

Ensimmäisiksi sukiksi päätin toteuttaa vauhtiraitasukat. Sukat kudottaisiin tasona ja koottaisiin taakse ja pohjaan tulevalla vauhtiraidalla. Sukan langaksi valitsin Novitan raidan ja vauhtiraidaksi olisi sopinut joku tosi erivärinen/ räikeä/ voimakas väri. En löytänyt raitaan varastoistani mitään värikkäämpää (vaikka tiedän, että jossain on), joten valitsin löytämistäni kätköistä siniharmaan,

Sukka vielä kokoamatta!


Malli oli helppo tehdä. Tosin huomasin virheen ohjeessa siinä kohtaa, kun kantapäät oli tehty. Ohje käski tehdä sileää neuletta 19 cm (koossa 38-39). Jos sen olisin tehnyt, niin sukat olisivat menneet jalkaan no 46. Eli tarkkana näissä ohjeissa saa olla.

Vauhtiraitaa tulossa.

Raita valmiina.

Uusissa eri tahojen ohjeissa on myös aina se ongelma, että vastaako ohje kokoa. Esim. Novitassa ja Käsityölehdessä täytyy huomioida koot eri tavoin. Jommassa kummassa (en ikinä muista kummassa) voi kutoa/ virkata täsmälleen ohjeen koon mukaan. Toisessa taas pitää ottaa numeroa isompi koko. Onkohan muilla samaa ongelmaa kuin minulla?

Jokatapauksessa tätä sukkamallin kokoa mietin hetken. Koot menivät 36-37 ja 38-39. Jalkani koko on taas 37-38, joten kumman koon valitsisin? Päädyin kokoon 38-39.
Sukat tuli tehtyä ja kivat ovatkin. Olivat kuitenkin vähän liian isot. Sittenkin. Kehotin miestäni kokeilemaan sukkia ja kuinka ollakkaan, ne sopivat hänelle. (Ukon jalka ei onneksi ole mikään iso mieheksi) Villasukka kun saa olla jämpti.

Valmiit sukat. Istuvat jalkaan tosi hyvin.


Nyt olen siis taas vailla sukkia, mutta onneksi on kirja, joka on täynnä ihania malleja.
Olen siinä mielessä tylsä käsityöihminen, että en jaksa tehdä kahta samanlaista mallia. Perussukkiakin voisin tehdä yhden parin, mutta toisia en jaksaisi.. Minulla pitää olla jotain haastetta ja erilaisia malleja, että mielenkiinto riittää. Ja tää pätee kaikkiin käsitöihin.


1 kommentti: