tiistai 22. joulukuuta 2015

VIIMEHETKEN PIKKUASKARTELUT!

Kauheasti en ole kerinnyt askarrella ennen joulua, kun oli noi pojan ylioppilasjuhlat. Ne vei aikaa, vaikka en niitä kotona järjestänytkään.
Kutsukortit toki sinne tein itse, mutta enpä huomannut ottaa kuvia.
Pari joululahjaakin tuli askarreltua, mutta niistä sitten varmaan joulun jälkeen.

Pika-askarteluna tein kumminkin joulutähden tapetista. Ohje löytyi K-raudan sivuilta.
Ei paljoa tarvikkeita tarvi.
Näytti helpolta ja nopealta tehdä, joten päätin kokeilla.

Ensiksi tapetista leikattiin neliöitä  2 kpl. Sitten kummatkin neliöt taiteltiin pitkittäin kumpaankin suuntaan ja sitten kulmasta kulmaan, taas kumpaankin suuntaan.
Taitellaan poikittain kumpaankin
suuntaan.
Sitten kulmasta kulmaan.
Tämän jälkeen leikattiin pitkiltä sivuilta auki n. puoleen väliin keskustaa kohti.
Leikkaus keskeltä keskelle.

Leikkauksen jälkeen taiteltiin sakarat ja liimattiin sakaran osat toisiinsa.
Sakarat taiteltuna.
Tähden puolikas.

Kun kummatkin neliöt on taiteltu ja liimailtu, niin sakaroiden keskelle tehtiin pienet reiät.
Lanka, naru tai mitä nyt haluaa käyttääkin solmitaan tuplasolmulla ja pujotetaan toisen tähden läpi.
Sitten vaan varovasti toisenkin tähden läpi, niin, että tähtien tasaiset puolet ovat vastakkain.
Solmitaan lanka/naru jälleen tuplasolmulla tiukasti, että osat pysyvät paikallaan.
Sitten vaan pujotetaan ripustusnaru tähtien välistä ja tähti on valmis.
Viimeistelyä vaille valmis.

Itse vielä lisäsin muutaman "timantin" tähteen, että sain vähän ilmettä. Toi tapetti, kun oli muuten yksivärinen harmaa. Ihan kiva tuli. Näitähän voi tehdä vaikka kuinka paljon ja erikokoisia. Ja erilaisista tapeteista.
Blingit mukana.

Virkkasinpa myös joulupöytään aterimille pukkipuvut jämälangoista. Nopea käsityö tv:tä katsellessa. Mallin ja koon keksin itse.
Pukinpuku!

Hyvää Joulua!

2 kommenttia:

  1. Hieno tähti ja pukin nutut! Sinä se olet sitten niin taitava! =D

    Hyvää Joulua teille! <3

    VastaaPoista