lauantai 1. lokakuuta 2016

PIENTÄ VIRKKAUSTA JA FIXAUSTA

Koko ajan sitä ilmeisesti jotain tulee tehtyä, mutta ei läheskään aina muista kuvia ottaa.
Olen tehnyt muutaman pienen jutun kumminkin, josta olen muistanut ne kuvat napsaista. Joten laitetaanpas ne tähän kerralla.

Ensimmäisenä tein sellaisen pikavirkkauksen, johon sain langan kaveriltani. Mietin, että mitä tehdä yhdestä rullasta lankaa...
Lahjarulla

En ole mitenkään hyvä pitämään huiveja, mutta sellaiseen saamani lanka oli omiaan. Löysin sitten Novitan sivuilta ohjeen, jossa oli  sellainen kauluri virkattuna.
Koska pidän virkkaamisesta paljon ja ohjekin oli yksinkertainen, niin päätin tehdä sellaisen.
Ohje oli siis pelkkää pylvästä, niin että joka toinen kerros pylväs tuli joka silmukkaan ja joka toisella joka toiseen silmukkaan. Ohjeessa tällaista virkattiin niin pitkään, että huivin pituus olisi ollut n. 140 cm. Sen jälkeen alku- ja loppupää vaan virkattiin yhteen.
Itse tein vaan n. 90 cm pitkän, koska en halunnut mitään, joka roikkuu tosi alhaalla. Tarkoistushan on, että huivi lämmittää kaulaa, eikä tarvi takin alle hirveästi sitä tumpata.
Tein myös ohjeeseen sellaisen muutoksen vielä, että en tehnytkään suoraa rengasta, vaan kiersin kerran huivin ennekuin virkkasin päät yhteen.
Valmis huivi. Hyvä tuli.


Toisena hommana tuli uudistettua tuulikaapin khh:n ovi. Meillä menee kodinhoitohuoneeseen sellainen tylsä valkoinen liukuhovi. Olin jo muutama vuosi sitten siihen viereiselle seinälle laittanut ihanan koivutapetin.

Tylsä valkoinen.

Lidliin tuli noin kuukausi sitten myyntiin erilaisia sisustuskalvoja edullisesti. 10 metrin rulla oli n. 8 euroa. Kiinnitin huomiota lautakuvioon ja siitä se ajatus sitten lähti. Laittaisin sellaisen khh:n oveen.
Vaikka asun ihan Lidlin vieressä, en ollut tarpeeksi ketterästi siellä, että olisin mieleistäni kalvoa saanut. Nehän siis viedään käsistä. Kyllä mua harmitti. Olin koko loppupäivän pahalla päällä, kun en kalvoa saanut. (oli mennyt samantien muualtakin).
Ei auttanut kuin niellä pettymyksensä. Kun vihdoin sain lapsellisen mielipahani taltutettua, huomasin parin viikon päästä, että Lidliin tulisi samaa kalvoa. Tosin vaan 2 metrin rullia, mutta kuitenkin.
Nyt päätin, että saan mitä haluan.
Aamulla olin hyvissä ajoin ennen kaupan aukeamista oven takana. Olin myös henkisesti valmistautunut kyynärpäätaktiikkaan. Onneksi sitä ei tarvittu.
Sain muutaman rullan ja tyytyväisenä pääsin fixaileen.
Valmis ovi.

Lidlin lautakuvio.

Tarkennuksena sen verran, että Lidlin kalvo ei ole samaa kuin dc-fix, jota saa mm. Bauhaussista. Lidlin kalvo ei ole myöskään niin laadukasta, mutta se on halpaa.

Muutaman kerran kiroillen sain kun sainkin lautakalvon oveen. Ja täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Toi ovi vaan jotenkin näyttää nyt hyvälle, ton koivutapetin vieressä.

Fixauksesta puheenollen laitoin myös uusiksi tuulikaapin lipaston. Alunperin pyökin värisen olin jo fixannut pari vuotta sitten niin, että olin laatikoiden naamatauluun laittanut tapettia. Ei oikein toiminut. Varsinkin, kun tuli sateella koiran kanssa ulkoa ja se ravisteli vedet ja kurat lipastoon.
Nyt sitten laitoin siihen aitoa fixiä. Laatikoihin valkoista puukuvioista ja runkoon tummempaa puuta.
Kyllä tuli paljon parempi.

Alkuperäinen lipasto
Nykyisellään.

2 kommenttia:

  1. Ai kun kiva toi huivi! Määkin ehkä osaisin sellaisen virkata! ='D Täytyy kattella jotain tollasta pehmeää lankaa.

    Ja tulipa tosta ovesta hyvännäköinen, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toi ovi tosiaan sopii kuin nenä päähän. Ihan varmasti osaat tollasen huivin tehdä. Ja on vielä nopeasti valmistuvakin. :)

      Poista