Kuvaaminen meinasi unohtua, kun ätini pääsi sairaalasta maanantaina. Hänet kotiutettiin siinä kunnossa, että olen havahtunut olemaan äitini jonkinlainen omaishoitaja. Joku vois sanoa, että oma syy, pitäisi heti olla jyrkkä eikä lähteä hoitamaan lähiomaista. Täällä ainakin se kostautuu heti, koska kirjaimellisesti vanhemmat "lykätään" omaisten hoidettavaksi. Mutta onko kenestäkään sanomaan, että en hoida omaa äitiäni/isääni. Minusta ei ainakaan ole siihen. Äitini on niin paljon kumminkin tukenut/kasvattunut/auttanut, että en voi vaan "hylätä" häntä jonkun vieraan pikaiseen kotihoitoon. Olen siis ainoa lapsi.
Tämän viikon aikana olen joutunut omakohtaisesti kokemaan sen, että miten aikaisemmin niin omatoiminen ihminen laitostuu jo viikossa sairaalassa aivan avuttomaksi.
Äitini päästessä kotiin olen hoitanut hänen asioitaan. Käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa, hoitanut pesut yms. Toiminut fysioterapeuttina. Käynyt pari kertaa vuorokaudessa hänen luonaan varmistamassa, että kaikki on ok. Matkaa on vajaa 10 km suuntaansa, mutta aikaa se ottaa silti. Kaiken tämän päälle äitini on saanut flunssan. Se tuo edelleen haastetta kotona jaksamiseen.
Päivä kerrallaan mennään ja jaksetaan. Toivotaan vielä parempaa ja omatoimisempaa kevättä ja kesää ja jatkoa. Uskotaan ja toivotaan.
VUOSIKUVAHAASTE 6/52
Kuvat otin keskiviikkona 7.2.
Keskiviikkona pakkasta oli -6.1 astetta. Lunta satoi hiljalleen. Kevättä odotan jo kovasti.
Kuva on otettu päivällä, vaikka valaistus näyttääkin alkuillalta. Aidan vieressä näyttää lunta olevan 70 cm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti