perjantai 7. joulukuuta 2018

PIENI LOMAMATKA GDANSKIN JOULUTORILLE

Pidin alkuviikosta muutaman päivän lomaa ja irtiotto tehtiinkin Gdanskin joulutorille. On kiva nähdä noita upeita joulutoreja muuallakin kuin Tampereella. Usein euroopassa panostetaan niihin ihan eri tavalla kuin täällä. En tarkoita, että esim. Tampereella olisi huono joulutori, mutta monessa muussa paikkaa ne järjestetäänkin jossain vanhassa kaupunginosassa, joissa jo pelkät rakennukset tuovat sitä omaa tunnelmaansa. Mielestäni Tampereen joulutori olisi tunnelmallisempi tallipihalla, joka ei todellakaan ole kaukana ihan ydinkeskustasta. Ainoastaan muutama korttelinväli. Kyllähän toki Tampereen tallipihallakin jotain joulujuttua järjestetään, mutta se ei ole virallinen joulutori.

Portti joulutorille.

Nyt kumminkin lähdimme katsastamaan Gdanskin joulutoria. Olemme joskus käyneet siellä kesäaikaan ja tykästyimme paikan kokoon ja hintatasoon. Eikä lentoaikakaan ollut hullumpi. Lähdimme Turun kentältä ja lento kesti vaivaiset tunti ja kymmenen minuuttia.

Eihän siellä tietystikkään lunta ollut ja lämpöäkin luvattiin kahdeksaa astetta parille päivälle. Maanantaina torilla sateessa kävellessä tuli vähän samanlainen fiilis, kuin brittiläisessä komediasarjassa Huonosti käyttäytyvät miehet. Ja nimenomaan siinä joulujaksossa. Siinä nämä herrat Gary ja Tony kulkevat pienessä huppelissa kaatosateessa joulutorilla, joka on jo menossa kiinni.

Me ei tosin oltu huppelissa, eikä tori ollut menossa kiinni. Onneksi sade ei kovin kauaa kestänytkään. Lämmintä alkoholipitoista juomaa sieltä kyllä sai ja kuuman juoman kanssa sai kierrellä siellä ihan joka paikassa. Yhdestä isommasta paikasta sai glühweinia, joka on vähän kuin terästettyä glögiä.
Tosin puolassa on suositumpaa kuuma omenaviini vaalealla rommilla. Eikä ollut sekään pahaa.

Kuumaa juotavaa lämmittimen alla.


Se minkä pistin merkille keskustassa, että joka puolella oli koristeltu kivasti valoilla puita, lyhtypylväitä, siltoja yms. Valoja oli käytetty todella kauniisti ja niitä oli paljon. Näin pimeimpänä aikana ne tekikin vaikutuksen ja tulikin melkein vain niitä kuvattua.

Lyhtypylväs saanut valot verhokseen.

Yksi kuusista.




Torilla oli myös muutama valokoriste, joihin sai itsekin mennä. Löytyi sieltä myös karuselli ja tietysti syötävää ja juotavaa. Se mitä ehkä kaipailin lisää sinne, niin enemmän myyntikojuja.

Kehyksien sisään sai mennä ja ottaa kuvia.

Myös vaunuihin sai mennä istuskelemaan.




Hintataso oli tosin noussut edellisestä käynnistä, josta on kulunut varmaan seitsemän vuotta ainakin.
Syöminen oli kuitenkin edullisempaa kuin Suomessa. Kaksi ihmistä söi ruokineen ja juomineen (olut ja viini) 25 eurolla.

Ihanasti valaistu silta ulkoa päin.

Sama silta sisältä päin. Tuli ihan valaistunut
olo, kun tämän läpi käveli.

Myös kauppakeskuksissa panostettiin koristeluun.
Tämäkin koriste oli ainakin viisi metriä korkea.

Koristelua Forumin tapaan.

Kaiken kaikkiaan matka oli jälleen kiva irtiotto arjesta, mutta kyllä se vaan on ihana tulla aina kotiin ja kotosuomeen, Oikein hyvää joulun odotusta!

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Osaan kyllä kuvitella, kun tuolla olisi vielä pieni lumipeite ! Kaunista totta tosiaan !💙
    Käytiin viikolla Tampereen joulutorilla. Se on samanlainen kuin joka vuosi. Pidän siitä kyllä ja sen tunnelmasta, mutta onhan paikka ihan pyllystä! Tallipihan ja Näsikallion miljöö olisi paljon tunnelmallisempi, mutta eihän niin syrjään kukaan jaksa mennä. Hyvin tuli taas todettua kaupunkilaisten elämän mittakaava. Tytöllä oli Torin kautta yks juttu myynnissä. Ostaja kysyi, onko kulkua keskustan alueelle .Likka sanoi , että Nääshallille kulkee mukana. Oli ostajan mielestä väärällä puolella kaupunkia. Mutta Tampereen teatterilta voisi haku onnistua. Siis kilometrin päästä! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosi hyvä idea! Tallipihaan ja Näsinkalliolle joulutori. Ois aivan mahtava paikka. Olenki viemässä äitiä Tampereen joulutorille huomenna tai viikon päästä, joten näkee senkin. Sehän se noilla kaupunkilaisilla on, kun kaikki on melkein käden ulottuvilla, niin muutama korttelinväli on olevinaan kauhean matkan päässä.

      Poista