torstai 12. marraskuuta 2020

KOIRAN KEMIALLINEN KASTRAATIO OSA 3

Nyt on kulunut kahdeksan viikkoa Fedon kastraatiosta ja selkeää muutosta on tullut. Kivekset on pienentyneet ja koira on rauhoittunut. Niinkuin mies sanoi, niin sellainen levoton töhöttäminen on jäänyt sisällä pois. Nukkuu tosi paljon. Omassa pihassa merkkailu on myös jäänyt pois. Eli ennen kävi pihan reunoilla merkkailemassa alueen, mutta ei enää. Ulos lähtee entistä huonommin, jos ilma ei miellytä. Juo vähemmän eli varmaan nyt aika normaalisti. Ulkona haistelu on jäänyt vähemmälle. 

En osaa sanoa olenko välttämättä tyytyväinen tuohon rauhallisuuteen. Koirani on koko ikänsä ollut kovin pentumainen ja nyt tuntuu, että olisi vanhentunut lyhyessä ajassa. Tosin täyttihän Femu eilen 12 vuotta, mutta silti. 

Toisaalta täytyy ajatella, että koiralla on varmaan nyt parempi olo ja se on kuitenkin tärkeintä. 

Tosiaan eilen tuo karvakamu täytti jo 12 vuotta. Meillä onkin ollut tässä juhlapäiviä, kun itse täytin viime viikolla pyöreän luvun. Toivottavasti saamme ensi vuonnakin juhlia synttäreitä!

Päivänsankari ei oikein tykkää 
kuvaamisesta.




Onko pakko koko ajan hosua sen 
kameran kanssa,



1 kommentti:

  1. "Ei kohkaavat" koirat on minun mieleeni! ='D

    Meillä Mauri kyllä merkkailee ihan samallalailla, kuin ennen pallien poistoa. Se nyt on muutenkin niin reviiritietoinen!

    VastaaPoista