sunnuntai 21. syyskuuta 2014

MORJENS JÄLLEEN!!!



Paljon on vettä virrannut ja niin paljon tapahtunut siitä, kun viimeksi olen kirjoittanut. Aika rankkaa on ollut ja siksi tämä blogikin on jäänyt vähän niinkuin tauolle.

Työrintamalla on ruvennut näyttämään paremmalle. Vihdoin olen paikassa, jossa voisin kuvitella olevani pitkäänkin. Työyhteisö on mukava ja sinne on kiva mennä, vaikka kuinka aamuisin onkin vaikea nousta ylös. Työkin on jo itsessään  mielenkiintoista ja uutta oppii joka päivä.

Joo tunnustan. Olen siis aamu-uninen ihminen ja näin syksyn myötä se vaan pahenee, kun aamutkin rupeavat olemaan niin pimeitä.

Kesä meni ja hellettä piisasi. Nyt alkaa olemaan syksy jo hyvässä vauhdissa ja pimenevät illat ovat ihania. Yllä on kuva yksi minun ja varmaan koiranikin lempipaikoista. Olen aina tykännyt kulkea metsässä, koska se on oikeasti mieltä rauhoittavaa. Kuvassa siis polkua harjulta, jossa usein koiran kanssa kävelen. On siitä mukava paikka, että siellä tosi harvoin törmää kehenkään. Koira nauttii, kun saa juosta vapaana ja minä nautin hiljaisuudesta.

En kuitenkaan tätä paria vuotta ole ihan toimettomana ollut. Ja omia töitänihän tän blogin tarkoitus on esitellä. On tullut virkattua ja kudottua, tapetoitua, maalattua ja tuunattua huonekaluja erilaisilla menetelmillä. Olenpahan tehnyt jopa puutöitä, kun piti itselle tai siis oikeastaan koiralle noutokapuloita tehdä!! Piirtämistäkään en ole unohtanut. On kiva, että minulta kuvia edelleen tilataan....

Lupaan nyt pikaisesti laittaa kuvia tekeleistäni ja vähän yksityiskohtaisemmin selostaa niitä!

Tästä se taas lähtee!!!

Hei! Laitoin myös uuden blogilinkin, jota hyvä kaverini on ruvennut pitämään! "Rakkautta ja maan antimia" Sieltä löytyy reseptejä, remontointia, eläimiä yms. Kannattaa vilkaista. Löytyy Linkit sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti